Hae
Love Beyond Words

Synnytyskertomus

Synnytys on aihe, joka varmasti pelottaa jossain vaiheessa kaikkia raskaana olevia. Itse olin hyvinkin luottavainen, että hyvin se tulee sujumaan. Ajattelin, että jos naiset yleensäkin selviää siitä, niin miksen minäkin. Mutta kun laskettu aika lähenee, niin sitä alkaa miettimään yhä enemmän ja vähitellen alkaa luomaan kauhukuvia, mikä kaikki voi mennä pieleen. Varsinkin, jos sattuu eksymään lukemaan toisten synnytyskertomuksia. En kuitenkaan koskaan suoranaisesti pelännyt synnytystä tai kipua, vaikka vauva antoikin odottaa itseään maksimi 2vk yli lasketun ajan. Siinä vaiheessa olin jo niin turhautunut, että halusin vaan masokistisesti tuntea jo jotain jäätävää kipua, ja vauva antaisi kuulua itsestään 😀

Tämä jäi viimeiseksi masukuvaksi. 

Sitten itse kertomukseen. Minulla oli yliaikakontrolli tiistaina 8.10 ja vauva alkoikin ilmoitella itsestään jo seuraavana yönä, enkä saanut enää loppuyöstä unta. Päivällä kuitenkin supistukset loppuivat. Ke-to välisenä yönä oli sama homma ja heräsin 4 aikoihin supistuksiin, jotka jo tuntuivat ja olivat kestoltaan 30-60 sekunttia ja tulivat noin 7 minuutin välein. Aamupäivän aikana supistukset kuitenkin harvenivat jälleen ja pyörin Kimmon kanssa kaupoilla vähän aikaa. Päivän aikana supistukset taas voimistuivat ja loppupäivä ja ilta menivätkin sohvalla. Illalla supistukset alkoivat olla jo aika kivuliaita ja niihin piti oikein keskittyä. Ilalla lämmitimme saunan ja se hieman helpotti oloa. Loppuilta menikin jumppapallon päälle, joka auttoi todella paljon. Kello alkoi lähentyä keskiyötä ja supistukset tulivat jo 2-3min välein ja olivat jo todella kivuliaita ja taisinpa jo siinä vaiheessa hieman huutaaki ja samassa minulta tuli jo lapsivedetkin. Soitin Jorviin ja lähdettiin ajamaan sairaalaa kohti. Sisään minut on kirjattu 00.34.
Aluksi minut laitettiin käyrille makaamaan ainakin puoleksi tunniksi. Olin vasta 1,5cm auki. Tämän jälkeen kätilö ehdotti ammetta, että avautumisvaihe pysyisi hyvin vauhdissa. Ammeessa olo vaan huononi, enkä ollut tässä vaiheessa saanut mitään lääkkeellistä kivunlievitystä. Taisin kestää olla siellä noin puoli tuntia, jonka aikana vaan roikuin reunaa vasten ja huusin ja tärisin kivusta. Puolen tunnin jälkeen olin kuitenkin jo 3cm auki ja epiduraali voitiin tilata kiireellisenä. 
Seuraavaksi siirryttiin synnytyssaliin. Jorvi oli ihan täynnä, ja meidän tuurilla saatiin vanha varastohuone. Kimmolle oli vaan pieni jakkara, jossa istua. 😀 Tässä vaiheessa olin jo niin sekaisin kivusta, ja muistikuvat on hatarat. Sain ilokaasua, joka hieman helpotti oloa, sillä pystyin keskittymään vetämään keuhkot täyteen sitä ja saamaan pään sekaisin, niin etten keskittyisi pelkkään kipuun. Jossain vaiheessa vauvalle laitettiin anturi päähän sydänääniä varten. Se on jännä tunne, kun ei enää välitä mistään, kun kipu vie kaikki ajatukset. Huusin ku mielipuoli ja en tuntenu mitään häpeää, vaikka varmaan käyttäydyin ku pikkulapsi itekii 😀 Noh kätilöt on varmaan tottuneet näkemään kaikenlaista.  

Noin kolmen aikoihin kuitenkin taivas aukeni, kun sain epiduraalin <3 Se poisti kaikki kivut, vaikka supistukset tulivat vielä kovemmalla voimalla. Pystyin vihdoin puhumaan (olin periaatteessa vaan huutanut koko 2.5h mitä olin ollut sisällä)  ja rentoutumaan. Lähettelin viestejä ja taisin päivittää facebook-ryhmäänki, että tositoimiin VIHDOIN oli päästy. Puoli viiden aikoihin aloin tuntemaan koko ajan kasvavaa paineen ja ponistamisen tunnetta. 4.45 olin 8cm auki ja ihan paniikissa, sillä en saanut ponnistaa. Olin lukenut, että viimeisissä senteissä saattaa kestää vielä kauan. Olin kontalleen sängyssä, imin ilokaasua ja purin tyynyä ja koitin olla ponnistamatta, mikä oli täysin mahdotonta. Kipu oli sietämätöntä ja mietin miten paljon kipu enää voi tästä pahentua ku vauva oikeasti tulee sieltä ulos. Klo 5.15 sain vihdoin alkaa ponnistamaan kunnolla. Koin turhautumista, sillä vaikka kuinka kovasti ponnistaa tuntuu, ettei mitään tapahdu. Olin ihan hysteerinen ja löin jalkojakin lukkoon. Kimmo tsemppas vierestä ja vakuutteli, että se oikeasti tulee sieltä joka työnnöllä enemmän. Ja niin tapahtui 5.38 syntyi pieni ihana täydellinen prinsessamme mitoin 50cm ja 3820kg <3 Hetken päästä kuului huuto ja sain tytön heti rinnalleni. Sen silmät katsoi suurina minua ja olin niin helpottunut ja onnellinen. Kaikki aina sanoo, että tässä vaiheessa kipu häviää. Noh ei se kyllä ihan niin mee. Mutta ehkä sillä kivulla ei ole enää väliä, kun 9kk odotettu rakas on vihdoin vierellä <3

Räjähtänyt, mutta niin onnellinen äiti <3 

Ylpeä isi silittelee tulokasta salissa.

Luxus aamiainen
Minulle tärkeintä koko synnytyksen aikana oli, että oma rakas oli koko ajan vierellä ja jaksoi kuunnella kaikki huudot 🙂 Ilman tukea tuo on aika mahdoton homma.
Tämä oli minun kertomukseni. Aika on jokseenkin jo kullannut muistot, vaikka ei tästä kertomuksesta kyllä mitään ruusuista kuvaa saa ;D Jos minulta nyt kysyttäisiin olisinko valmis kokemaan kaiken uudelleen, niin vastaus olisi Kyllä.

<3 Maria 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *