Hae
Love Beyond Words

TÄ-TÄ-TÄ

Parin viikon aikana Lilian on oppinut taas hirveen paljon uusia taitoja! Nyt osataan sujuvasti jo kääntyä selältä masulle. Välillä on käännytty myös yöllä ympäri ja sitten ei ookaan enää kivaa, kun ei muisteta miten päästään takasin selälle.

Ympäri mentiin ja ihan ite! 

Sitterissä tönötetään tällä tavalla. Enää ei ollenkaan maltettas olla makuuasennossa. ( Ompas ihan soseessa meidän sitteri. Pitäsköhän joskus vähän pestäkin tuota… :D)

Viikonlopun aikana alettiin myös puhumaan uudella tavalla. TÄ-TÄ-TÄ! Niin hassun kuulosta, kun toinen välillä innostuu tuosta 😀 Yksikin päivä sai ihan mahottomat nauruhepulit, kun kummatkin vaan tätätti 😀 Lilian myös tunnistaa tuon tä-tä-tä äänen ja  alkaa monesti myös matkimaan, kun sanoo sen. Voieii kohtahan se puhuu jo. Oon nyt koittanu toistella sanaa ”Äiti”, ettei vaan tulis sana ”Isi” ensiksi ;D No mulla onneksi pikkuinen kotikenttä etu, kun voin opettaa sitä täällä koko päivän 😀 Vaikka tuskin on pelkoo, että mitään sanaksi tunnistettavaa tulee vielä vähään aikaan. 🙂 
Tässä vielä videoo meidän eilisistä tyttöjen jutuista. Joku ei vaan osaa näköjään kuvata, joten video on mitä on. 
                                  
Mitäs kaikkee teillä on opittu viime aikoina ? 🙂 


18 kommenttia

  1. Tuija kirjoitti:

    Voi ihana Lilian! Meillä ei vielä jutella millään tavuilla tms, kiljutaan ja muristaan

  2. Nea kirjoitti:

    Ihana! 😀 Meilläki ollaan jokeltelussa kehitytty viime aikoina 🙂 ja istuminen sujuu jo niin hyvin ettei tarvi koko ajan olla tukipuuna 🙂

  3. Cindderella kirjoitti:

    Hehe, mä niin nauroin tota sitteri-tönötystä 😀 "Äitiiii oon iso tyttö, en halua enää köllötellä sitterissä!" 😀
    Tulikos paketti jo perille?? 🙂

  4. Lindiz ~ Tutipuu kirjoitti:

    suloinen <3 =)))

  5. Tiina/Fit Fat Mama kirjoitti:

    Haha ihana video 😀 <3! Eetu on nyt päässy kääntymisen makuun, koko aja kääntyy 🙂

  6. Anette - Operaatio Äiti. kirjoitti:

    Liian suloinen <3

    Sait uuden lukijan.

  7. Silkkitassu kirjoitti:

    Meillä kovasti yritetään kääntyä, mutta ei ole vielä onnistunut. Puolessa välissä ollaan, kunhan tajuaisi miten se käsi siinä menee oikein niin sit se varmaan onnistuisi. 🙂 Me viitotaan vauvalle äitiä ja isää paljon. Tosin se puhekin varmaan tulee aika aikaisessa vaiheessa mukaan kun niin paljon erilaisia äännähdyksiä tuntuu löytyvän varastosta. Ja sitä akselin ympäri menoa kyllä osataan pinniksessä tehdä. Aina löytyy ihan poikittain sängystään. 😀
    Ihana Lilian!

  8. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Se on sen tapa jutella 🙂 Tuntuu, että aina tulee sellasia aikoja että ei opita mitään uutta ja sitten yhtäkkiä opitaan kauheest kaikkea 🙂

  9. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Meillä ei vielä istuta, ja eihän sitä saiskaan neuvolan ohjeiden mukaan 😀 Mutta kovasti se yrittää aina istumaan, vaikka ei pysy kuitenkaan ollenkaan kasassa 😀

  10. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Joo niinhän se on kovin olevinaan iso tyttö ja haluu vaan istua niinku muutkin 😀 Vielä pitäs vähän aikaa malttaa oottaa sen kanssa 🙂

    Joo se tuli jo viime pe. Ja herkut on syötykin jo 😀 Kiitos vaan paljon 🙂 Ainiin ja tosi ihanan tuoksusta se rasvakin!

  11. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Se kun jotain tajuaa, niin sitten sitä pitää olla koko ajan tekemässä. Unissakin 😀

  12. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Jeii! Tervetuloa lueskelemaan! 🙂

    Lilian on kyllä niiin suloinen tapaus <3

  13. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Ei sit mee kauakaan, kun teilläkin käännytään ! 🙂
    Kohta se sitten huutelee jo teillä äitii ja isii 😉
    Meilläkin jos jättää sen tuonne meidän sänkyyn nukkuu niin löytyy kyllä ihan eri asennosta aina 😀 Pitää alkaa varmaan nukkuu kohta kaikki päikkäritkin omassa sängyssä, ettei vaan tipu tuolta jos en huomaa ajoissa että typy on heräilly 🙂

  14. Jenny kirjoitti:

    voi että mikä suuri simmu täällä on, pakkohan tänne on jäädä lukijaksi 😉

  15. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Onhan tuo sellanen sydänten viejä <3 Ja tervetuloa lueskelemaan! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *