Hae
Love Beyond Words

Valitus postaus

Suomalaisten lempi harrastus on tunnetusti valittaminen! Kesto aiheita vuoden ajasta riippuen on sää: aina on liian kylmä, kuuma, sataa liian vähän tai paljon. Myös toisten ajamistaitoja on hyvä arvostella ratin takaa: toinen ajaa liian kovaa tai hiljaa, eikä osaa edes liikenne sääntöjä! Tunteita kuumentaa erityisesti liikenneympärät joihin on kiva jäädä pyörimään, jos suunta on hieman hukassa.

Myös erilaiset tapahtumat aiheuttavat suurta mielipahaa. On liikaa melua, nuoret sotkevat paikkoja ja aiheuttavat ilkivaltaa. Naapurit myös metelöivät aamu yöhön asti ja polttavat tupakkaa parvekkeella, niin että oma koti tuoksuu vahvasti myös savulle.

Myös kelan ja sossun luukulla ramppaavat vähempiosaiset kiristävät hermoja. Lapsiperheet saavat liian vähän tukia ja mamuille maksetaan kaikki merkki vaatteista lähtien.

Koiran ulkoiluttajat ärsyttää, sillä joka päivä saa hyppelehtiä pitkin pihoja pelko perseessä, että koiran paska tarttuu uusiin adidaksen tossuihin.

Ja näitähän riittää.

Ainut asia mistä suomalaiset eivät uskalla valittaa päin naamaa on ruoka ravintolassa. Se hetki, kun tarjoilija tanssahtelee viereesi ja vetäisee kestohymyn naamalle kysyy iloisesti ”mitenkäs ruoka maistu” vastaukseksi mutistaan aina ” kiitos, oli erittäin maukasta!”. Sitten matkalla kotiin mutistaan miehelle, kun pihvi oli kuivaksi paistettu ja perunat raakoja. Seuraavan kerran kyllä jäädään kotiin syömään, että saadaan edes hyvää ruokaa!

Mistä minä sitten haluan nyt valittaa?

Aloitetaan vaikka siitä, että tää keli on ihan syvältä! Miksei ne ihanat aurinkoiset kelit voi tulla takaisin, ettei tarvii täällä sisällä masennalla. ( ja keksiä blogiin valittamisen aiheita ;))

Miksei mulla oo mitään kivoja kesävaatteita kaapissa? Noh johtuisko vaikka siitä, ettei tää mama oo skarpannu sen kesäkunto- projektin kanssa hirveesti ja toissa kesän s-koon tuubitopit ei näytä kovin imartelevilta päällä…

Miten ärsyttävää se on, kun oottaa miestä kotiin tiettynä kellonaikana ja se ilmoittaakin, että on vielä 7h töissä.

Miksen keksi mitään lisää valitettavaa, vaikka mun piti tehdä valivali postaus? 😀

En voi valittaa edes siitä, miksi Lilian ei mene aikasin nukkuman, koska se sääli tänään mua ja nukahti jo 20!

Mistä te haluatte valittaa just nyt ? 


Automatka kaksin vauvan kanssa

Niinkuin eilen facebookissa kirjottelin, että käytiin eilen Lilianin kanssa ensimmäistä kertaa automatkalla kahdestaan. Päämääränä meillä oli Kirkkonummi ja poliisiasema, koska sieltä satuttiin saamaan nopeiten aika passin tilaamiseen. Passin tilaamisesta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä eihän mulla ollut mukana mitään lappusta, jossa olisi ollut Kimmonkin suostumus passi hakemukseen. Eli pikkasen turha reissu, mutta ajettiimpa ainakin kehä kolmosta pitkä matka 😀

Matka sinäänsä meni hyvin, vaikka alkuun kuuluikin muutamia pieniä vastalauseita takapenkiltä. Laitoin musiikkia lujemmalle, ja Kaija Koon alkaessa soida kitinä loppui kokonaan. Voi olla siis paljon mahdollista, että Lilian on perinyt isän innostuksen iskelmään. ;D (vaikka kyllä itekin tulee tykkäiltyä kyseistä artistia)

Kaksin reissatessa autossa vauvan kanssa on se huono puoli, että kovin montaa stoppia ei viitsis tehdä sen takia, että toista alkaa kyllästyttää autossa istuminen. Varsinkin täälläpäin ajellessa kehällä tai moottoritiellä pysähtymistä ei vissiin katsota kovin hyvällä.

Miten te olette toimineet vauvan kanssa matkustaessa? Pysähdyttekö heti ensimmäisen kyllästymis kitinän alkaessa vai annatteko metelin yltyä tajunnan räjäyttäväksi huuto konsertiksi? 

Meillä tällä kertaa matka sujui niinkin hyvin, että Lilian kyllästyi aika nopeasti yksin takana istumiseen ja nukahti pystyyn. Tämä on kans aika tyypillistä Lilianille, sillä typy ei koskaan malta mennä makuuasuntoon, vaan yrittää viimeseen asti pysyä hereillä 😀 Kuvaushetkellä tosin tyttö makaa jo kiltisti istuimessaan.

 Tykkääkö teidän vauvat auto matkoista vai iskeekö kiukku heti ensi metreillä? 🙂