Hiljaisuus…
Oot kaksin kotona vauvan kanssa ja toivot pääseväsi ees vessassa käymään rauhassa ilman, että vaativa kitinä alkaa kuulumaan olohuoneen puolelta. Noh totuus on, että yleensä sellaisesta saa vain haaveilla. Sitten kun niin käy olet ihan paniikissa mitä kiinnostavaa on nyt oikein löydetty. Koitat selvitä pois vessasta ulos mahdollisimman nopeasti tarkistamaan ettei sähköjohdot, kengät tai muut kiinnostavat asiat ole vaan päätymässä pikku murusen suuhun. Koska faktahan on se, ettei omien lelujen kanssa rauhallisesti ja tyytyväisenä leikitä kuin max 1 minuutti! Mitä kaikkee sitten yleensä meidän neiti menee puuhastelemaan, kun silmä välttää..
Maman meikkipussi löydetty!
Myös pistorasiat ois ollu tosi kiinnostavia, mutta ne kerettiin peittää teipillä ennen kuin päästiin niitä tutkimaan.
Heh, et panikoi yksin. 🙂 Tai itse asiassa meillä kolme tunnin päikkärit ei ole mitenkään erikoista, mutta monessa muussa asiassa tulee panikoitua. Kuten vaikka siinä, että onkohan sillä nyt tarpeeksi vaatetta päällä vaunuissa. Tai että miksei sille nyt maistu maito, kun eilen tähän samaan aikaan maistui. Vissiin ihan normaalia tuo panikoiminenkin. 🙂
Varmasti varsinkin ekan lapsen kohdalla 🙂 Toinen, kolmas, neljäs jne.. alkaa mennä jo ihan rutiinilla ja ei ees kerkee kiinnittää tuollasiin huomiota. 🙂
Meillä mie aloin rampata puolen tunnin jälkeen kurkkaamassa Ellua kun tyttö oli pienempi, noin vuoden korvilla vihdoin lopetin. 😀 Alan kyllä odotella, että "kohta se kuitenkin herää, enpä aloitakaan nyt tuota ja tuota ettei jää kesken", ja sitten se tietty vetelee ennätysunet. 😀