Hae
Love Beyond Words

Viikko 29/52 & Ristiäiset

Tänään vietettiin suloisen prinsessan ristiäisiä.

Lilianilla oli päällään Ebaystä tilattu mekko ja myös samaisesta paikasta tilatut ruusupanta ja kengät. Tämä ensimmäinen kuva onkin ainoo, missä Lilianilla on päällään kaikki asusteet juhlia varten, sillä jo automatkan aikana kaikki ylimääränen revittiin pois. Kuten kuvasta näkyy, niin välillä jotain muutakin kuin pinkkiä! Näin jälkikäteen ajateltua, ehkä kumminkin tyttömäiset värit on kuitenkin kivempia.

Itsellä oli myös päällä Ebaystä tilattu mekko. (Kimmo on niin epäpätevä ottaa kunnon kuvia, niin siksi taaaas yksi selfie!) 
                         

Nämä olivatkin ensimmäiset ”viralliset” juhlat missä olimme Lilianin kanssa (lukuunottamatta tietenkin Lilianin ristiäisiä). Tämän kokemuksen jälkeen voin sanoa, että vieraanakin olo on miljoona kertaa väsyttävämpää, kun seurana on touhukas pikku neiti! Hetkeäkään ei pysty keskittymään itse tilaisuuteen ja koko ajan pitää olla viihdyttämässä neitiä. Onneksi paikalta löytyi leikkipaikka, jonne pikkunen pääsi aina välillä purkamaan enimpiä energioita. Kuvasta voikin aistia tunnelman: mamma väsyttää jo pelkkä pikku neidin katsominen.

Itse virallinen osuus meni hienosti pienen kastettavan nukkuessa ja muutenkin neiti oli suht tyytyväinen koko tilaisuuden ajan. Muistan kuinka itse stressasin aikoinani myös ristiäisiä niiin paljon ja mikä helpotus se oli, kun ne vihdoin olivat ohi! Viime kerrasta viisastuneempana mahdolliset seuraavat ristiäiset tulevatkin olemaan mahdollisimman pienet ja kotona.

Tarjoilut olivat myös herkulliset! Nyt saa taas pitää taukoo kakuista vähäksi aikaa. 🙂 Kakku varsinkin oli erittäin upea! Mietin jopa samaisen leipomon hyödyntämistä Lilianin 1-vuotisjuhlissa meidän kaikkien mielenterveyden säästämiseksi. Luultavasti kuitenkin päädyn itse leipomis hommiin.

 

Juhlien jälkeen voi taas huokaista! Onneksi ei oo vähään aikaan tulossa mitään ”virallisia” tilaisuuksia, paitsi elokuun häät, jonne pääsen/joudun ihan yksinäni edustamaan meidän perhettä.

Huomenna onkin taas speciaali päivä, kun Lilianin mummi on lupautunut ottamaan tytön yökylään! IHANAA! Kimmo onkin suunnitellut kaikkea ihanaa meidän kahdenkeskistä päivää varten: siivousta, maalausta, sisustusjuttujen shoppailuja ja vähän siivousta lisää. Miehillä on joskus vähän outo käsitys ihanasta kahden keskisestä ajasta… no mut pääsempähän ainakin taas IKEAAN! 
Mites teidän pikkuset viihtyy juhlissa? 

4 kommenttia

  1. Saija kirjoitti:

    Ihanat vaatteet teillä molemmilla! Ja niin nätteinä muutenki ootte ollu 🙂
    Nauttikaa kahdenkeskisestä ajasta – ihanaa pientä luksusta arkeen! Luvannu vielä niin hienoa ilmaaki – kivempi siivota auringonpaisteessa kuin sateella, hih :))

  2. Klara kirjoitti:

    Ehkä törmätään Ikeassa :)!

  3. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Kiitos! 🙂

    Saatiin kyllä niin paljon aikaseksi, kun ei ollut pikku neiti apuna 😉

  4. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Hö. ei törmätty. Käytiin muuten tänäänkin siellä hakemassa vähän lisää täydennystä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *