Hae
Love Beyond Words

Ikävä kotiin!

Empä olisi uskonut ennen päiväkodin aloittamista kirjoittavani tälläistä tekstiä, mutta niin se vaan on ettei se töissä olo ole yhtään sen hauskenmpaa kuin kotona olo. Itseasissa tällä hetkellä asiat on ihan päinvastoin. Työharjoittelu paikka on aika fiasko, joten motivaatio koko töihin lähtemiseen on nollassa. Kerran yksi kaverini sanoi hyvin sen asian miltä minusta tuntuu päivittäin ”kuuntelen paljon mieluummin kitisevää lastani, kuin kitiseviä aikuisia työpaikalla”.

Kun ajatusmaailma karkaa siihen pisteeseen, kun koko päivä menee miettiessä ” mitä ihmettä teen edes täällä tekemässä työtä jonka merkityksestä en edes ole varma, kun voisin olla kotona sellaisen henkilön kanssa, joka varmasti haluaa jakaa päivät kanssani” niin on aika hankalaa koittaa pysyä positiivisena. En tiedä tuntuisiko minusta samalta jossain muussa työpaikassa, sillä ehkä odotukset ylipäätänsä itse harjoittelun suhteen oli liian korkealla. Asiaa tietenkin monimutkaistaa ne aamut, kun vien Lilianin päiväkotiin ja toinen laittaa kätensä kaulani ympärille ja joudun riuhtomaan hänen kätensä pois ja antamaan itkevän tytön hoitajalle. Työpäivän jälkeen vastassa puolestaan on loukkaantunut tyttö, joka ei edes tahtoa lähteä kanssani takaisin kotiin. Onneksi kuitenkin kiukkusuus ei ole ihan jatkuvaa koko illan ja välillä meillä on hauskojakin iltoja. Lilianin loukkaantunut käytös on ihan ymmärrättevää, sillä nyt lopultakin ollaan pari viikkoa menty viiden päivän hoitoviikolla, jossa aamut alkaa välillä jopa puol 7 aikoihin jatkuen sinne puoli 3 asti. Aikaisemmin tyttö oli ehkä 4 päivää viikossa ja 6-7h pituisia päiviä johtuen minun viikonloppuvuoroista ja iltavuoroista.

Tänään meillä oli jälleen pitkästä aikaa tyttöjen päivä, kun mies lähti viihtymään poikaporukalla. Aamulla kerettiin käydä yhdessä hulluilla päivillä ja leipoa hieman tarjoilua iltaa varten. Päivällä käytiin vähän ryömimässä tuolla märässä hiekassa. Tai siis Lilian kävi ja ite lähinnä kauhistelin miten sotkussa kaikki vaatteet ja asusteet olivat. Iltapäivästä meille tuli odotettuja vieraita, kun kaksi mammakaveria tuli lapsineen kylään. Pienet vieraat ovat Liliania useita kuukausia nuorempia, joten Lilianin käytös on välillä aika rajua heihin verrattuna. Välillä saattaa tulla pienestä nyrkistä ja seuraavalla hetkellä Lilian saattaa muiskauttaa pusun ja antaa halin.

Vaikka päivät nuoren taaperon kanssa on täynnä väittelyitä, huutoa, tuhoa, itkua, kitinää ja ennnenkaikkea tottelemattomuutta ja sotkemista niin on se miljoona kertaa antoisampaa kuin töissä käyminen tällä hetkellä. Lilian on toisaalta erittäin vaikeassa iässä, mutta toisaalta se osaa jo myös antaa itsestään niin paljon. Kuka voisi vastustaa niitä pieniä käsiä, jotka kiertyvät kaulasi ympärillä ja samalla neiti muiskauttaa erittäin märän pusun naamalle. <3

Voisin vakavasti jopa harkita jääväni kotiin koko kesäksi nauttimaaan kesä päivistä ja arjesta ilman aikatauluja. Tosin mun mies vaan saattaa olla asiasta hieman toista mieltä.  Ei auta muu kuin kerätä tsemppiä ensi viikkoa varten. Onneksi huomenna on vasta sunnuntai! 

11 kommenttia

  1. Tuija - Pieni tytön tylleröinen kirjoitti:

    Ihana tuo ilmapallokuva!

    Kurjaa, että sinulla on tuollainen tilanne harjoittelusi suhteen. Itse olen jo paljon miettinyt töihin palaamista työpaikkaan, jossa en lainkaan viihdy, vaikka nyt saankin olla vielä ainakin vuoden kotona. Epämieluisa työpaikka on kuluttavaa jo ilmankin, että kotona odottaa pieni lapsi, en osaa edes kuvitella mitä se on sitten lapsen kanssa. Tsemppiä ja jaksamista sulle kovasti! Toivotaan, että työsi muuttuisi jollain tapaa mielekkäämmäksi, olisi varmasti sitten helpompi kestää myös se erossaolo lapsesta. <3

  2. Pirita | Pandamama kirjoitti:

    Voi että.. onpa kurja kuulla tuollaisista fiiliksistä, vaikka hyvin ymmärrettäviä ne onkin. Toivon tosi kovasti, että pian saisit(te) uudenlaisen, mukavan tasapainon elämään. Ihan varmasti tuntuu kyllä kurjalta. Älä kanna tosin liikaa huonoa fiilistä tai ainakaan huonoa omaatuntoa. Teet niin hienosti, kun jaksat vetää läpi raskaalta tuntuvaa työharjoittelua ja sen lisäksi vielä olla ihana, läsnäoleva äiti Lilianille. Ihan varmasti kaikki ajanmyötä muuttuu helpommaksi ja löytää oman paikkansa. Tsemppihalaus tähän hetkeen!!

  3. Terhi | Äiti ja melukylän lapset kirjoitti:

    Tosi harmi että harjoittelupaikka on kurja, tuntuu varmasti päivätkin normaalia pisemmiltä. 🙁 Tsemppiä kovasti.
    Ne pienet kädet kaulan ympärillä on kyllä jotakin niin ihanaa.♥

  4. Minnaa kirjoitti:

    Tsemppiä teille! Toivottavasti harjoittelupaikka muuttuisi nyt jotenkin mielekkäämmäksi, koska tottahan tuo on, ettei kukaan jaksa tehdä työtä jonka tarkoitus on arvoitus…

  5. Anonyymi kirjoitti:

    Musta tää oli jotenkin ihana/ koskettava teksti vaikka tietysti myös harmillinen. Tsemppiä uuteen viikkoon! Suloinen Lilian!:)
    -Sanna

  6. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Kiitos tsempeistä 🙂 Pitää vaan mennä päivä kerrallaan ja yrittää olla stressaamatta liikaa asioista. Kyllä mä luulen, että alkujärkytyksen jälkeen aina jokaisesta paikasta löytyy positiivisia asioita. 🙂

  7. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Kiitos <3 Kyllä se unelmapaikka varmasti joskus tulee eteen 🙂 Onneksi kaikista paikoista sentään tulee kokemusta jatkoa ajatellen. Eihän sitä tiedä, vaikka tuokin paikka tois mukanaan vielä jonkun kivan yllätyksen, kunhan pääsis ekana sisälle tuohon hommaan. 🙂

  8. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Kiitos <3 Kaikki muu on kyllä aika yhdentekevää niitten pienten käsien rinnalla 🙂

  9. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Kiitos <3 Niimpä 🙂 Ehkä vielä harjoittelun aikana ratkaisen tämän mystisen ongelman ja selvitän mitä oikeasti minun kuuluisi tehdä vai kuuluisiko minun tehdä mitään 😀

  10. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Kiitos. 🙂 Nää naishormonit joskus on niin tunteellisia, joskus sitä miettii kaikkee ihan liiankin tunteella 😀

  11. Jessica kirjoitti:

    Tsemppiä ihan hirveesti! Mulla on omakohtaista kokemusta siitä minkälaista se on kun lapsi mököttää päivästä toiseen vanhemman poissaolosta, Emmi teki sitä aikoinaan kun olin koulussa, ja sitä jatkui todella pitkään. Ei tunnu kivalta, eteenkään siinä vaiheessa kun se poissaolo alkaa tökkiä itsellä. :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *