Hae
Love Beyond Words

Kuumeilua

Kesä alkaa pikkuhiljaa saapua myös tänne pohjoiseen, mutta itse kärsin kasvavasta matkakuumeesta. Olen seuraillut yhden lukijan instagram tililtä heidän matkakuvia ja pakko myöntää, että kyllä tuollainen reissu tekisi aika hyvää. 

Viime kesänä matkustimme Rhodokselle Lilianin ollessa 10 kuukautta vanha. Jännitimme etukäteen reissua paljon ja eniten kauhistutti monen tunnin lentomatka. Matka sujui kuitenkin yllättävän hyvin, kun neiti sai jopa hieman unta koneessa. Itse kohteessa Lilian oli ihan elementissään ja pelkkää hymyä, kun ympärillä oli paljon uutta ihmeteltävää sekä Lilian sai myös paljon ihailijoita paikallisista.

Toki matkustaminen ei ole millään tavalla samanlaista kuin ennen, kun pystyi huoletta menemään minne tahtoi ja mihin kellon aikaan tahansa. Vauvan kanssa reissatessa piti ottaa huomioon kaikki ruokailut, päiväunet, auringolta suojaaminen jne. Unet eivät tuottaneet lainkaan ongelmia helteessä, sillä Lilian nukkui hyvin yöllä ja päivällä. Välillä pystyimme jopa syömään rauhassa illallista, kun neiti simahti aina matkalla ravintolaan. Kaikki muukin varmasti sujuu hyvin myös vauvan kanssa kunhan ei stressaa turhista ja pitää hoitolaukun täytettynä kaikilla tarpeellisella.

Nyt, kun meillä ei enää asu vauvaa vaan touhukas taapero niin tulisi reissu olemaan varmasti jo täysin erilainen. Lilian ei nukkuisi niin paljon ja päiväksi riittäisi paljon tekemistä yhdessä. Lilian varmasti nauttisi vielä enemmän kaikesta ympärillä olevasta uudesta. Valitettavasti tänä kesänä luultavammin ei päästä reissuun, vaikka yksi pieni mahdollisuus tulee vielä elokuun puolella reissua varten. Saa nähdä kasvaako reissukuume entisestään vai saammeko nauttia tarpeeksi Suomen helteistä.


Onko teillä tiedossa ulkomaan reissua kesäksi ja minnekäpäin olette menossa? 🙂 

5 kommenttia

  1. Diana kirjoitti:

    Mäki oon seurannu kahden eri ihmisten reissua lämpöön tämän viikon aikana, ja tännekki iski lomakuume 🙂

  2. Saija kirjoitti:

    Muistan, kun olitte Rhodoksella tuolloin ja miten ihastelin teijän reissukuvia! 🙂 Apua kuinka aika rientää!!
    Toivotaan, että tästä kesästä tulee lämmin ja aurinkoinen! (Muistatko kun viime kesänä tuskailtiin kuinka ei päästä käyttämään kaikkia ihania kesävaatteita, kun alkukesä näytti niin synkeältä :D)
    Jos kuitenkin teillä matkakuume äityy pahaksi ja reissuun lähdette, niin voin kertoa – olipa kerrassaan ihmeellisen helppoa matkustaminen 1,5v taaperon kanssa! Vaikka ruoka- ja nukkuma-ajat vaihteli eikä varsinaista normituomiolla ollut, niin en tyytyväisempää tyttöä ole aikoihin nähnyt. Ei ollut ongelmia myöskään nukkumaanlaiton kanssa iltaisin – päivän touhujen jälkeen hän simahti samantien. 🙂 Eniten itse pohdin etukäteen lentomatkoja, koska ikiliikkuja. 😀 Mutta ainakin tuo 4h lento meni ongelmitta – nousun aikana hän nukahti molempiin suuntiin, ja yllättävän hyvin pysyi sylissä hereilläollessaankin 🙂 Eli jos mahdollisuus tulee niin matkaan vaan 😉

  3. Saija kirjoitti:

    *normituomiolla = normirytmiä 😀 ihana autocorrect!! XDd

  4. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    No niimpä! Kummasti se vaan tulee, kun kattelee muitten rentoo elämää jossain lämpimässä 😀 Onhan se luksusta, kun ruuat tuodaan eteen ja sa vaan mennä ja tutustua paikkoihin 😀

  5. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Ihana kuulla, että reissaaminen 1.5 vuotiaan kanssa sujuu ilman suurimpia ongelmia! 🙂 Mä luulen kans että nyt lentomatkat vois sujua jopa paremmin mitä viimeksi, kun jaksetaan hieman keskittyä paikalla leikkimiseen.

    Me käytiin tänään taas vähän ostaa kesää varten vaatetta. Toivottavasti niille löytyy kohta jo käyttöä! Miten kivaa sitten kun voi vaan lähtee ulos! (paitsi se aurinkorasvan kanssa lotraaminen! Sitä en kyllä odota! :D)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *