Hae
Love Beyond Words

”Pienten lasten vanhemmat vihaavat elämäänsä”

On otsikko, joka varmasti pomppaa jokaisen äidin silmille. Kyseessä on viime viikkoinen Anna Perhon artikkeli Ilta-Sanomissa, joka on luettavissa  tästä.

Artikkelissa on paljon asiaa, jonka pohjalta aloin itsekin jälleen pohtien elämää pienen lapsen äitinä. Olen ollut äitinä nyt lähes kaksi vuotta, jonka aikana on herännyt miljoonia erilaisia tunteita. Olen kokenut riittämättömyyttä, kun en saa vauvan itkua loppumaan. Olen ollut väsynyt lukuisten yöhäräämisten takia. Olen ollut ahdistunut, kun olen menettänyt tietynlaisen ”vapauden” tehdä mitä haluan. Tämän takia olen ollut myös kateellinen niille ihmisille, joillä tällaista velvollisuutta toisesta ihmisestä ei ole. Olen ollut yksinäinen, kun vietän päivän neljän seinän sisällä hammaskivuista kärsivän vauvan kanssa. Negatiivisten tunteiden lisäksi olen kuitenkin tuntenut vielä enemmän iloisuutta, kun saan tuon pienen tytön naamalle hymyn joka ikinen päivä. Olen tuntenut ylpeyttä siitä, kun hän oppii jotain uutta. Ennen kaikkea olen onnellinen, kun minulla on niin ihana tyttö, jonka seurassa yksikään päivä ei ole turha. Fiilikset ovat menneet vuoristorataa, mutta koskaakaan en ole silti vihannut elämääni. Asia on varmasti toisinpäin,  sillä tuo oma pieni rakas antaa valtavasti voimia jokaiseen päivään. 
Ymmärrän sen mahdottoman stressin mitä pienten lasten vanhemmat joutuvat kohtaamaan. Tämä alkaa jo raskausaikana, kun pitää elää niin, että mahassa kasvavalla pienelle on kaikki hyvin. Ei saa syödä raakaa kalaa, ei stressata, pitää itsensä hyvässä  kunnossa, muttei kuitenkaan liikkua liikaa. Synnytyksestä varmasti jokainen äiti kuulee ne pahimmat kauhutarinat, mutta mikään ei valmista siihen arkeen minkä ensimmäisen lapsen vanhemmat kohtaavat, kun vauva on turvallisesti kotona.

Asian voi yksinkertaistaa sanoin ”Kaikki, mikä vanhemman elämässä oli ennen lapsia normaalia, muuntuu lasten myötä potentiaaliseksi uhaksi. ” 
Vanhempi kokee, että koko elämän täytyy kulkea täysin lapsen ehdoilla ja koko ajan täytyy olla hälytys valmiudessa. Itse ainakin pelästyin tätä tunnetta, kun enää öisin ei voinut nukkua, kun pelästyin kaikkia epämääräisiä ääniä mitä pienestä tulokkaasta lähti. Sama jatkuu päivällä, kun koitat syödä päiväunien aikana jotain nopeasti. Et pysty rentoutumaan tällöinkään, koska säpsähdät jokaiseen ääneen mikä kuuluu. Olo on varmasti aika tuskainen, sillä enää et pysty nauttimaan mistään perus asioista olematta koko ajan valmiina hoivaamaan vauvan tarpeita. 
Tähän tuskin tarvitsee enää lisätä painostusta imetyksen onnistumisen suhteen, lapsentahtisen ruokailun merkityksestä tai oikeaoppisen välikausipukeutumiseen. Jossain vaiheessa ensimmäisen pienokaisen vanhemmat ovat niin sekaisin että kauhistuvat jo siinä vaiheessa, jos d-vitamiinitipat unohtuvat antaa joka päivä. 

Ajan kanssa tämä kaikki kuitenkin helpottaa. Et ehkä saa sitä entistä vapautta takaisin, mutta alat tuntea jälleen itsesi erilailla ”vapaaksi”. Alat nauttia niistä hetkistä, kun olet yksin tai, kun pääset yksin kaverin kanssa ulos syömään. Et enää heräile keskellä yötä tarkistamaan hengittääkö vauva ja pystyt päiväunien aikana tekemäänkin jotain fiksua. Elämä ei koskaan enää ole samanlaista kuin ennen lasta, mutta tarvitseeko sen edes olla? Nautitaan niistä pienistä asioista, jotka tekee nyt onnelliseksi. Ei koiteta elää ohjekirjojen mukaan, vaan tehdään asiat niinkuin ne sopii parhaiten omalle lapselle. Ollaan rohkeita ja otetaan aikaa myös itsellemme ja parisuhteelle. Elämällä on nyt täysin uusi merkitys: oma lapsi, joka tarvitsee hyvinvoivat vanhemmat, jotka eivät stressaa turhista.

12 kommenttia

  1. Selina Kun äiti kelaa kirjoitti:

    Todella hyvä postaus! Varsinkin tuo viimeinen lause!

  2. Cindderella kirjoitti:

    Tosi hyvä postaus ja niin totta 🙂

  3. Spireida kirjoitti:

    Täyttä asiaa <3 monesti juurikin olen harmistunut siitä kuinka paljon ihmiset näkevät vaivaa siitä kuinka kukakin omat lapsensa kasvattaa, milloin et imetä tarpeeksi/oikein tai olet huono äiti jos et sattumoisin imetä ollenkaan, milloin olet epäonnistunut vanhemmuudessa jos uskallat ottaa pienen irtioton arjesta ja mennä ilman vauvaa esimerkiksi kahville kaupungille, koska kyllähän se lapsi viimeistään siinä kohtaa kasvaa väärin ja kieroon jos se joutuu olemaan hetken oman isänsä tai isovahempien kanssa!!! Tuntuu että nykyään painostetaan siihen hysteeriseen ajatusmaailmaan että lapsessa täytyy olla koko ajan kiinni kuin purkka tukassa, että ilman se ei pärjää sekunttiakaan ja koko ajan pitää kulkea oppikirja kädessä että varmasti menee kaikki oikein! En yhtään ihmettele miksi niin monet sairastuvat synnytyksen jälkeiseen masennukseen kun koko ajan tuputetaan kuinka epäkelpo on tekee asiat niin tai näin! Eikö se lapsen hyvinvointi lähde myös siitä vanhempien hyvinvoinnista? 🙂 vanhempien suhde toisiinsa ja omaan itseensä kun voi hyvin, voi täten olla se maallman tasapainoisin js turvallisin vanhempi omalle lapselleen <3 turhat syyttelyt pois ja ressit ^_^

  4. Unknown kirjoitti:

    Mä voin ainakin rehellisesti sanoa ettå vaikka tåmä lähes kaksi vuotta on ollut rankka, ajoittain olen ollutn osi väsynyt ja kroppa kipeenä kantelusta ja imetyksestä, on nämä kaksi vuotta olleet ehdottolasti elämäni parhaimmat vuodet!

  5. Sarkku kirjoitti:

    Kyllä elämä ilman lapsia ois tyhjää. Ainakin omat lapseni tuo elämälle tarkotuksen.

  6. Sarkku kirjoitti:

    Kyllä elämä ilman lapsia ois tyhjää. Ainakin omat lapseni tuo elämälle tarkotuksen.

  7. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Kiitos! 🙂 On lapsiperheessä paljon muutakin stressattavaa kuin vähän turhammat jutut 🙂

  8. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Kiitos! Välillä vähän vakevampaakin postausta hömpän keskellä 😀

  9. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Kiitos hienosta kommentista! 🙂

    Itse ainakin tulisin hulluksi, jos koittaisin olla jotenkin täydellinen ja eläisin 24/7 kiinni lapsessa. Alusta lähtien olen halunnut myös sitä omaa aikaa vastapainoksi pitkille koti päiville, mutta kukin myös tavallaan. Onhan olemassa äitejä, jotka oikeasti haluavat olla kiinni pienessään ja tehdä kaiken mahdollisimman oikein. Mutta itseeni tämä kyllä stressais aika paljon. 😀

  10. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    No niimpä! Ei aikasemmin ollut mitään suurempaa merkitystä, mistä voisi olla onnellinen joka päivä. Toki iloitsi kavereista ja omasta menestyksestään, mutta se on ihan erilaista kuin mitä tuntee omaa lastaan kohtaan 🙂

  11. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Niimpä 🙂 Varsinkin, kun uskaltaa vähän joskus irroutua arjesta huomaa mitä kaikkea oikeastaan itsellä on 🙂

  12. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Unohdin kokonaan vastata tähän kommenttiin :/ Mutta omat lapset ovat kyllä nykyään se elämän tarkoitus <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *