Hae
Love Beyond Words

Kaksi vuotta sitten…

elettiin jänniä aikoja. Olin odottanut pientä nyyttiä saapuvaksi elämäämme maksimaaliset 2vk yli lasketun ajan, kun vihdoin neiti antoi kuulua itsestään edellisenä iltana ennen käynistystä. Kaikki äidit varmasti ovat kuulleet kollegoiltaan sen, että synnytyskivun unohtaa samantien, kun oma vauva on maailmassa. En kyllä vieläkään ihan täysin allekirjoita asiaa, sillä muistissa on vieläkin kivuliaitten supistusten täyteinen ilta ja yö ennen kuin sain oman maailman suloisimman tyttäreni rinnalleni 23 minuutin ponnistuvaiheen jälkeen 11.10 klo 5.38.

Tästä alkoi arki johon ei ollut voinut mitenkään varautua etukäteen. Olin ehkä kuvitellut arjen olevan pelkkää nukkumista ja syömistä alkuun, joten isona järkyteksenä tulikin se ettei Lilian juurikaan nukkunut ihan pienenä kuin pieniä pätkiä kerrallaan. Asia korjaantui, kun saatiin neiti tankattua kunnolla täyteen maitoa, niin unikin alkoi maistua pitempiä aikoja. Toinen vaikea asia tuli noin kuukauden iässä, kun illat alkoivat olla pelkkää huutoa 3-5h jatkuen pitkälle yli keskiyön. Oli ahdistavaa nähdä pienen huutavan kipua, johonka ei voinut itse vaikuttaa mitenkään. 4-5 kuukauden iässä masuvaivatkin helpottuivat ja arki alkoi sujua vähän vähemmillä itkuilla. 

Vaikka pikkuvauva ajasta on vain kaksi vuotta aikaa, niin paljonkaan muistikuvia ei ole näistä hetkistä. Elämä oli pelkkää omistautumista täysin vauvan tarpeille ja rytmeille. En lähtenyt pienen vauvani kanssa kovinkaan pitkille reissuille, koska pelkäsin, että nälkä ja itku yltyisi kovaksi. Olin siis aika pitkälti neljän seinän sisällä. Onneksi opiskelin tällöin, niin sain vauvan nukkuessa myös muuta ajateltavaa. 
Pikkuhiljaa opin kuitenkin luottamaan itseeni äitinä ja siihen, että saisin rauhoiteltua neidin myös julkisilla paikoilla. Alettiin käydä eri harrastuksissa ja nähdä muita äitejä. Minulle oli kova kynnys lähteä eri kerhoihin ja muuhin toimintaan mukaan osaltaan myös se, että kellään kaverilla ei ollut vielä lapsia. Vertaistuki kotona ollessa on todella tärkeää ja ilman sitä arki olisi todella ahdistavaa. 

Vieläkin jaksan kuitenkin ihmetellä miten niin pienestä on kasvanut hetkessä nuinkin taitava ja iso tyttö. En enää edes muista miten pieni Lilian on joskus ollut. En muista enää sitä vastasyntyneen tuoksua tai melodiaa, mikä lähti meidän koliikkikeinusta. Onneksi on valokuvat, joita katsellessa näen aina sen saman Lilianin. 

Huomenna meillä juhlitaan 2-vuotiasta! Luvassa on pian synttäritunnelmia sekä meidän 2-vuotiaan prinsessan kuulumisia. 

8 kommenttia

  1. Laura // Tehtävänimikkeenä Laura. kirjoitti:

    Paljon onnea ihanuudelle! <3

  2. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Lilian kiittää <3

  3. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Ihana Lilian muru kiittää <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *