Hae
Love Beyond Words

Kun esikoinen sairastaa..

Viime viikonloppuna kuulin miehen suusta ne kohtalokkaat sanat ”Lilian ei olekaan ollut todella pitkään aikaan kipeenä”. Arvasin heti mitä tuleva viikko tulee sisältämään. Se alkoi heti maanantaina, kun neiti oli syönyt hieman huonommin päiväkodissa. Tiistaina ruoka ei ollut enää maistunut ollenkaan ja illalla havaittavissa oli jo pientä lämpöä. Jouduttiin siis pohtimaan kumpi jää kotiin hoivaamaan pientä potilasta. Onneksi tällä viikolla se onnistui kätevästi niin, että Kimmo oli kotona ke ja to aamupäivän ja minun työpäivän päätyttyä hän lähti vasta töihin. Perjantaina olin puolestaan itse koko päivän kotona, joten kummallekaan ei tullut mitenkään kovin pitkää poissaoloa mikäli viikonlopun aikana saadaan neiti täysin kuntoon.

En varmaan koskaan totu Lilianin kohdalla näkemään häntä kipeänä. Muutos käytöksessä on todella huomattava, sillä hän on yleensä niin täynnä energiaa ettei pysy paikalla yhtään sekunttia. Kipeänä hän haluaa vaan istua sohvalla ja katsella videoita. Lisäksi hän osaa jossain määrin myös liioittelun taidon ja hän näyttää niin surkealta kun hän toistelee, että joka paikassa on pipi. Kuumeen aikana tämä varmasti on totta, mutta hän osaa myös käyttää sanaa silloin kun pitäisi lähteä päiväkotiin normaalina päivänä, sillä hän tietää ettei kipeänä tarvitse mennä. 
Esikoisen kohdalla varmasti kaikkiin perus sairauksiin suhtautuu erittäin huolehtivasti. Kuumeessa tarkkaillaan hengitys tiheytttä aika ajoin, lasketaan tunteja millä ajalla lääkkeen pitäisi vaikuttaa, tarkkaillaan mahdollisia muita kiputiloja ja  ollaan huolestuneita, siitä ettei neiti jaksa kiukutella ollenkaan. 
Päätin eilen ettei enää käyttäydytä niinkuin kipeenä pitäisi olla. Kuumetta oli vaan 38 astetta, joten neiti oli jo selkeesti virkeempi. Käytiin suihkussa, kammattiin hiukset hienosti ja puettiin ylle kaunis mekko. Laitettiin myös päälle hienot korut ja selattiin hienoja uusia kenkiä netistä. Ei mennyt kauaa niin neiti oli jälleen virkeä ja juoksenteli ympäriinsä. Iltaan mennessä kuume oli kokonaan kadonnut, eikä se tullut yönkään aikana takaisin. Aamulla neiti kiukutteli sitten monen päivän edestä.  Näyttää siltä, että saatiin oma pikku temperamenttinen neiti takaisin <3 

Muistan kun itse lapsena tykkäsin olla kuumeessa. Oli ihanaa jäädä peiton alle koko päiväksi ja katsoa videoita, kun ei tarvinnut nousta aikaisin kouluun. Ehkä Liliankin jo ajattelee jossain määrin samalla tavalla, sillä hän saa kotipäivän ja katsella koko päivän vauva videoita sylissä. En kuitenkaan varmaan koskaan osaa olla huolehtimatta liikaa. 

SUOJELU

Maanantaina nähtiin toinen jakso MHL:n 2. kaudesta. Aiheena oli lasten suojelu. Lasten suojeleminen kaikelta mahdolliselta on viime vuosikymmenien saatossa ottanut ison harppauksen eteenpäin. Omassa lapsuudessa sain leikkiä vapaana ulkona ja tutustua maailmaan jo pienestä pitäen, mutta Liliania en varmaan uskalla päästää omille teille vielä pitkään aikaan.
Kehitys jatkuvan suojelun tarpeen nousemiseen on varmasti siinä, että nykyään kaikista vaaroista tiedetään paljon enemmän ja niitä myös pyritään ehkäisemään keinoilla millä hyvänsä. Somen ansiosta kaikki mahdolliset ikävät uutiset leviävät nopeasti ja ne koskettavat jokaista lasten vanhempaa.
Oman lapsen suojelu alkaa jo siinä vaiheessa, kun testiin piirtyy ne maagiset kaksi viivaa. Sen jälkeen alkoi säännöstelty ruokavalio, josta lähti lähes kaikki omat suosikit pois: juustot, kalat ja herkut. Jossain määrin ehkä suositukset saattavat olla yli suojelua. Varsinkin, jos ruoka kypsennetään huolella niin se kyllä tappaa myös kaikki bakteerit. Kukaan äiti ei varmaan silti halua ottaa sitä riskiä, että sattuisi saamaan jostain kumman kaupalla listeriabakteerin, joka saattaisi olla kohtalokas pikkuiselle matkustajalle.
Esikoisen kanssa suojelun tarve on erityisen suuri. Muistan, kun olin sydän kurkussa joka kerta kun reilun vuoden ikäinen neiti kiipesi liukumäkeen ja laski sieltä alas. Vaaranpaikkoja löytyi joka puolelta ja olisi tehnyt mieli pehmustaa koko tyttö stryroxilla ettei hän vahingossakaan putoa jostain tai lyö päätään. Kolhuilta on kuitenkin lähes mahdoton välttyä ja se hetki, kun oma pieni putoaa ensimmäistä kertaa sängyltä on järkyttävä. Pienen itkeässä vannot ettet päästä omaa lasta enää hetkeksikään silmistä. 
Tosiasiassa olen kuitenkin sitä mieltä, että lapsen kasvaessa pienet kolhut kuuluvat elämään, vaikka omaa lasta haluaisi aina suojella kaikelta maailman pahuudelta, mutta jossain vaiheessa myös on uskallettava hänen kokea maailma itse ja oppia virheistä. Ehkä tähän ajattelutapaan on kannustanut pitkälti myös se, että Lilian on käynyt nyt vuoden päivät päiväkodissa. Siellä hän on oppinut elämää erilailla. Kaverit tönii ja huutaa, joten Liliankin on kasvanut yhä enemmän omatahtoiseksi taaperoksi, joka osaa pitää myös puolensa. Minun on myös pakko uskaltaa joka arkiaamu päästää neiti paikkaan, jossa meininki on villiä ja kolhujen vaara vielä suurempi. 
Päiväkoti on kuitenkin vielä aika helppo paikka, sillä paljon pahempaa on vielä luvassa. Eniten ehkä minua tulevaisuudessa jännittää kaverisuhteet. Kasvatamme tyttöä, jonka elämään varmasti kuuluu kaikki maailman valtataistelut muiden nuorten tyttöjen keskuudessa. Jo nyt minusta on tuntunut kamalalta, jos toiset tytöt eivät halua häntä leikkeihin, niin mitä se sitten on tulevaisuudessa, kun oikeasti ilkeät sanat ja teot jäävät hänen mieleensä pitkäksi aikaa. Myös se aika tulee vastaan, että neiti aloittaa koulun, jolloin hänen pitää yksin selvitä koulumatkoista ja viettää myös paljon aikaa yksin kotona. Onneksi tähän on vielä aikaa ja neiti kulkee vielä turvallisesti vieressä monta vuotta. 
Miltä te haluatte suojella lastanne?