Sana ruuhkavuodet on aina minusta sijoittunut sitten siihen aikaan, kun ollaan jotain 30v, eli tosi vanhoja. Nyt viime aikoina olen kuitenkin tajunnut, että elän nyt näitä ruuhkavuosia ja minähän olen kohta 30v! (Onneksi tähän merkkipaaluun on vielä armolliset 3 vuotta aikaa). Kotona ollessa haaveilin välillä (no okei aika usein) siitä, että olisi päästä töihin ja lepuuttaa hermoja siellä päivä, jonka jälkeen jaksaisi leikkiä kotona ihan uudella innolla päiväkotipäivän jälkeen.
Todellisuudessa tämä ei mene ihan niin. Koti ja työ vaativat molemmat 100% antautumisen ja kun tähän yhtälöön ei saa enää lisättyä edes sitä päikkärihetkeä on rentoutuminen aika nollassa. Työelämä vaatii myös äideiltä saman verran työpanosta mitä perheettömiltä. Myöhästymiselle ei ole selitys, jos taapero itkuhuusiraivosi vartin eteisessä puettaessa ulkovaatteita ja jouduit hölkkäämään rattaiden kanssa kilometrin matkan lumisateeessa päiväkodille. Viimein saavut bussipysäkille huomataksesi että bussi on juuri mennyt ja seuraava on 15 minuuttia myöhässä. Saavuttuasi töihin hiestä märkänä tunnin myöhässä joudut taas selittelemään rankasta aamusta. (no okei mun ei tarvii onneksi paljon selitellä ihanan liukuvan työajan takia.) Kaiken tämän kruunaa se, että joudut herättämään lähes joka aamu pikku neidin klo 6 aamulla ja näet jo siitä, että päivästä ei tule helppo ja neiti tulee olemaan väsynyt koko illan. Tästäkään huolimatta hän ei suostu menemään ajoissa nukkumaan ja sama tarina alkaa jälleen aamulla uudestaan…
Kodin ja työn yhdistävät äidit ja isit ovat oikeastaan aika super vanhempia. Henkisellä puolella on välillä erittäin raskasta, kun joka aamu täytyy jättää lapsi päiväkotiin ja nähdä kuinka hän ei välttämättä joka aamu tahtoisi sinne lähteä vaan katsoo anovasti pyytäen, että saisi viettää kotipäivän äidin ja isin kanssa. Onneksi Lilian viihtyy päiväkodissa hyvin, mutta tästäkin huolimatta olisi ihanaa saada myös välillä pitää kotipäiviä arkena. Työ vaatii myös veronsa, sillä työ saattaa olla stressaavaa, kiireistä ja haastavaa. Pelkästään työpäivän jälkeen saattaa olla jo ihan loppu, joten sen jälkeen tulevat kotiaskareet ja taaperon viihdyttäminen saavat päivät tuntumaan todella rankoilta ja minuutti ja kiireisiltä.
Pelkästään negatiivistä työn ja kodin yhdistäminen ei ole, sillä työssäkäynti auttaa pitämään ammattitaitoa yllä, joka toivottavasti auttaa myös tulevaisuudessa. Myöskään raha-asioita ei tarvitse murehtia. Ei myöskään tarvitse miettiä päivittäin virikkeellistä toimintaa, sillä iltaisin Lilianille riittää useasti pelkkä syli ja nukkeleikit. Äitiyslomalla kaipaamaani sosiaalista kanssakäymistä aikuisten kanssa saa nyt reilusti enemmän, mutta toisaalta taas työssäkäynti rajoittaa nyt enemmän kavereiden näkemistä, sillä kaikki vapaa hetket haluaa käyttää perheen kanssa.
Kotona oleilu 2.5 vuotiaan taaperon kanssa olisi aika kivaa, sillä sen kanssa pystyy tekemään melkein mitä vaan. Moni varmaankin muistaa kuitenkin valitukseni vauva-ajan koti oleilusta, kun kaipasin jotain muutakin tekemistä. Aika harvalla varmaan on sellainen tilanne, että olisi lasten ollessa pieniä täysin tyytyväisiä elämäntilanteeseen, sillä haasteita riittää niin paljon. Jään odottelemaan siis sitä lottovoittoa, jolloin rahaa ei tarvitsisi miettiä ja saisin olla kotiäitinä sekä tehdä myös töitä.
Minkälaisia haasteita teillä aiheuttaa kodin ja työn yhdistäminen?
Itse teen 30-tuntista ja lapset on 2v ja 9v. Tulee siis ylimääräinen vapaapäivä viikolle. Olisiko sellainen hyvä ratkaisu teillä?
Mä oon tommonen vanha akka 🙂 Pakko sanoa, että olen onnellinen etten ole töissä ja tyttö kotona. Vaikka ei tämä kotonakaan olo ole aina ruusuilla tanssimista. Syksyllä toivon että voin aloittaa 30h työviikon niin on pehmeä alku kaikille. Onhan tuo tyttö silloin jo melkein 3v. Ruuhkavuodet on musta vähän ällöttävä sana ja taisten koko juttua vastaan. Meillö koitetaan elää kiireetöntä arkea.
Mulla on kans normaalia lyhyempi työviikko ja mies viikonloput vapaalla, joten parhaassa tapauksessa lapsille tulee hoitopäiviä vaan kaksi viikossa 🙂 Silti koen olevani ruuhkavuosien puolella, pehmeämmin kuin vaikkapa teillä mutta kuitenkin 😀 Täytyy kyllä myöntää että välillä kaikkien lankojen kasassa pitäminen vaatii aikamoisia supervoimia!
Tämä teksti olisi voinut suoraan tulla omasta suustani joten pystyn ihan samaistumaan sun fiiliksiin..
Tuo ois aika unelma! Mutta mun työpaikassa ei ole mahdollista tehdä yhtä päivää vähemmän, vaan se tarkoittaisi vaan lyhempää työpäivää. Toki sekin olisi ihana, kun tarvitsisi herätä "vasta" 7, mutta tällä hetkellä aamut sujuu todella nopeasti kun pääsen miehen kyydillä, joten ajan kannalta tää ei oikeastaan hyödyttäisi meitä ollenkaan, koska joutusin viemään Lilianin sitten joka aamu päiväkotiin 1km rattailla säällä kuin säällä. Olipas pitkä selitys 😀
Toivottavasti pääset aloittamaan 30h viikossa ja jäämään kotiin aina yhdeksi arkipäiväksi 🙂 Se varmasti helpottaa arkeen palaamista. Minäkin oli pari ensimmäistä kuukautta osa-aikaisena ja tein viikonloput töitä, joten päiväkodin aloitus sujui kivuttovammin 🙂
Meillä molemmat on ma-pe töissä ja mies joka kolmas viikko tekee hurjia määriä ylitöitä. Tuolta kannalta olisi helpompaa, jos toinen tekisi säännöllisesti la-su töitä, mutta toisaalta sitten se veisi mahdollisuuden yhteiseltä ajalta.
Ehkä enää ei valittaisi niin paljon siitä kotona olemisesta, jos uudestaan joskus on mahdollista olla kokopäiväinen äiti. Toisaalta sitten se on taas asteen vaikeampaa.. 😀
Tsemppiä teidän arkeen! <3