Hae
Love Beyond Words

Minkälaista elämä olisi nyt hoitovapaalla?

Välillä havahdun miettimään minkälaista elämä mahtaisi olla, jos olisin täysipäiväisesti kotona? Olisiko se helpompaa kuin vauva-aikana, kun itkun syytä ei tarvitsisi arvailla? Olisiko se stressaavaa, kun pikku uhmailija osoittaisi julkisilla paikoilla omaa tahtoaan ja karkailisi sinne tänne? 
Luulen, että kotona oleilu olisi kuitenkin suurimmaksi osaksi aika helppoa, JOS saitaisiin täytettyä päivät toiminnalla ja kavereiden näkemisellä. 2,5 taaperon kanssa pystyisi tekemään jo melkeen mitä vaan, mutta edelleen yksi kovasti rajoittava tekijä on päiväuniaika, jolloin pyritään olemaan kotona. Lilianin seurassa on viikonloppuisin hauskaa, sillä kait tuolla uhmiksella on edes pikkaisen ikävä arkisin äidin ja isin seuraa. Yleensä neiti käyttäytyykin mallikkaasti ja leikkii jo omatoimisesti, kun viikonloppu on aikaa vain rauhoittua ja keskittyä omiin leluihin. Tilanne saattaisi olla aika eri, jos ne samat lelut olisivat vastassa arkenakin ja äidin naama olisi suurimmaksi osaksi ainoa aikuinen, joka kieltäisi kaikki hauskuudet. Luulen ettei siis kovin kauaa kestäisi super hyväntuulisuus kotona meillä kummallakaan.  
Minkälaista arki sitten olisi 2.5 vuotiaan kanssa kotona? Ainakin meillä pitäisi olla paljon mammakaveita ympärillä, jotka suostuisivat tapailemaan meitä viikoittain. Ympärillä pitäisi olla myös puistoja, jossa voidaan käydä päivittäin ja mun pitäisi tsempata myös keksimään sisällä monipuolisempaa toimintaa. Mielikuvitus on kuitenkin jo tän ikäisellä aika omaa luokkaa, että neiti kyllä jaksaa kehitellä itsekin jo aika monipuolisia leikkejä. Myös taiteellinen puoli on hallussa ja riittää, kun saa maalit ja erilaisia muita oheistarvikkeita eteensä. 
Kotona ollessa myös erilaisten sääntöjen opettaminen pitäisi olla todella jämäkkää. Mietin välillä pystyykö lapsille opettamaan samanlailla asioita toistan lasten kohtelusta, jos opetus tapahtuu pelkästään kotona. Äidit ovat kuitenkin niin oman lapsensa pauloissa etteivät välillä näe oman lapsen käytöksessä mitään huonoa. Viikonloppuna kauhistelin, kun Lilian olisi tahtonut leikkiä erään vähän vanhemman pojan kanssa puistossa, jonka äiti oli kauempana omien mammakavereiden kanssa. Lilian koitti reippaasti jutella pojalle ja saada tätä innostumaan leikeistä. Mutta mitä tekee poika? Repii ja heittää pari kertaa Lilianin lempi nuken alas kiipeilytelineeltä, jonka jälkeen vielä nousee koko painollaan seisomaan neidin jalan päälle, jonka jälkeen vielä tönii häntä. Lilian on tapahtuneesta vaan järkyttynyt ja haki hyväksyntää sille ettei toisen kädestä voi repiä leluja. Minulle tuli tästä todella paha mieli. Toivon, että pojan äiti pitäisi kunnon puhuttelun siitä miten toisia voi kohdella. Olen kuitenkin realisti ja tiedän, ettei Liliankaan ole mikään enkeli. Hän osaa olla myös ilkeä, mutta kyseessä on aina tutut kaverit, joita hän haastaa toiminnallaan. Toki tämäkään ei ole ok, jos toiselle tulee paha mieli. Onneksi nämä pienten lasten väliset kahinat ovat vielä pieniä asioita, jotka häviävät samantien mielestä. Vaikka äidin mielessä nämä pysyvät vielä pitkään.
Henkisesti kotona oleminen oli minulle vauva-aikana raskasta ja sitä se olisi myös taaperoikäisen kanssa. Nyt ongelmiin on yleensä selkeä syy, mutta stressaavaa raivokohtauksista tekisi se asia ettei niissä ole yleensä mitään järkeä ainakaan äidin mielestä. Nyt kun vietän päivät töissä, on myös raivareiden sietäminen kotona on helpompaa. Olen huomannut, että en enää hermostu juurikaan neidin tempuista ja tämä taktiikka toimii myös siinä suhteessa, että Liliankin yleensä lopettaa kiukuttelut nopeammin. Minun on vaikea käsittää kuinka nää mini-ihmiset osaavat lukea kaikki ajatukset ja tietävät kyllä täsmälleen mitenkä äidin ja isin saa hermostumaan. Välillä on myös mahdotonta yrittää pitää pokkaa, kun neiti 2v heittää ihan hävytöntä juttua. En sitten tiiä mistä se sellaisia aina oppii… Eiköhän näistä silti kasva ihan kunnon aikuisia, kunhan vaan rakkautta ja rajoja annetaan sopivassa suhteessa. 
Odotan jo innolla tulevaa kesää jolloin pääsen taas viettämään aikaa kaksistaan neidin seurassa. Viime lomasta minulla onkin jo liian pitkä aika… 

5 kommenttia

  1. Minnaa kirjoitti:

    Mielenkiintoinen kirjoitus! Itse olen joskus miettinyt samaa, ja erityisesti arki 2,5-3 -vuotiaan kanssa kotona olisi varmasti ollut tosi kivaa, ainakin, jos olisi ollut taloudellisesti mahdollista käydä uimahallissa, museoissa ja vaikka pienillä sukuloimisreissuilla, eikä vain venyttää penniä kotona.

  2. Pirita | Pandamama kirjoitti:

    Kuulostan ehkä kylmältä jonkun korvaan, mutta en missään nimessä vaihtaisi töissäkäyntiä hoitovapaaseen. Siis sellaiseen 100%. Jos taloudellisesti olisi mahdollista, niin 3pv töitä ja 4pv kotona voisi ollakin hyvä ratkaisu. Mutta apua en edes osaa ajatella, että jotkut vaan on ollut yhden lapsen kanssa tänne asti pelkästään kotona. OKEI, NYT KUULOSTAN VIELÄ KAUHEAMMALTA 😀 Siis takuulla toimiva juttu jollekin, mutta itselle never. En mitenkään olisi jaksanut venyttää hermoja lähes kolmea vuotta kotona ollessa. Ja nykyisin saisi olla joku varhaiskasvatuksen kotioppinut, että keksisi ikäkauteen sopivaa ja kehittävää tekemistä.

    Anyways, niin täälläkin odotetaan kyllä innolla kesää. Ei työstressiä ja useita päiviä, jolloin voi aamulla vaan miettiä, että mitäs kivaa tänään tehtäisiin 🙂 Sehän siitä tekeekin erityistä ja lomaa, kun se ei ole arkea 😀

  3. Pirita | Pandamama kirjoitti:

    No lähes tekee mieli poistaa toi kommentti. Kun siis tottakai kaikilla ei ole edes sitä työtä, mihin palata ja perhetilanteet voi olla NIIN erilaisia ja varmasti, jos vaikka asuisi isovanhemmat lähellä, niin koko paletti olisi ihan erinäköinen! Tämä oli nyt siis täysin oman elämän kantilta ja kaikki valinnat pohjautuivat juuri sen hetkiseen elämään 🙂 Haha, kunnon disclaimer 😀

  4. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Niimpä! 🙂 Ei varmaan kyllä pystys hirveesti reissaamaan, jos olis kotona. Se rajoittaisi aika paljon elämää.

  5. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Hahah no mutta monihan varmaan ajattelee just samanlailla 😀 Niinkuin minäkin. Mutta ehkä sitten osaltaan pelkää myös sitä muutosta, että parempi vaan pysyttäytyä kotona kuin laittaa se pikkunen kamalaan julmaan hoitopaikkaan vieraiden ihmisten hoidettavaksi päiväksi.
    Vaikka meillä oli toisen vanhemmat lähellä, niin en silti jaksaisi olla 100% koko ajan kotona. Se ois aika järkkyä, kun ei pääsisi tekemään sellasta missä voi itsekin jotain hyödyllistä muuta kuin pelkkä lapsen hoitaminen, joka on toki se tärkein työ..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *