Hae
Love Beyond Words

Kun äiti pelkää

Makuuhuoneessa on pimeää ja huoneesta kuuluu rauhallinen tuhina, kun aviomies kääntää kylkeään ja pieni ihminen ähisee unissaan. Laitan silmät kiinni, hymyilen ja koitan saada unenpäästä kiinni. Yhtäkkiä kuitenkin vauvan ähinä loppuu, sydän jättää monta lyöntiä väliin ja silmäni rävähtävät auki.  Heijastan kännykän valoa pinnasänkyyn ja testaan kädellä hengitystä. Kaikki on hyvin. Klo 3.00 herään paniikissa. En löydä vauvaa pinnasängystä, kunnes huomaan, että olen ottanut hänet viereen nukkumaan. Nämä paniikin omaiset havahtumiset toistuvat enemmän tai vähemmän joka yö, kunnes tulee jälleen aamu ja voin pitää vauvaa lähelläni tuntien hengityksen koko ajan. 

Pelko oman lapsen menettämisestä on äideillä jo siitä lähtien, kun testi näyttää plussaa. Tämän pelon luulisi helpottavan siinä vaiheessa, kun oman pienen saa turvallisesti tähän maailmaan, mutta omalla kohdalla se on vaan kasvanut siitä lähtien koko ajan. Alussa pelot liittyivät vauvan kanssa elämään opetteluun. Mitä, jos se ei enää hengitäkään tai mitä, jos se tippuu sängystä. Nykyisin pelot ovat laajentuneet jo lapsen kokemiin tunteisiin ja omaan terveyteen sekä miehen terveyteen. Mitä, jos joku kiusaa sitä tai mitä, jos itse jään vaikka auton alle kesken työmatkan? Toki tilannetta ei yhtään auta se, että mies oikeasti tekee vaarallista työtä. 
Aikaisemmin ajatus kuolemasta ei ole koskaan ahdistanut minua, vaikka kuolemaa on ollut lähellä kaikkien isovanhempien poismenon myötä. Oman lapsen saamisen jälkeen kuitenkin asioita alkaa ajattelemaan erilailla ja haluaa, että hänelle kaikki tärkeät ihmiset pysyvät matkassa mukana kauan ja ehtisivät hänen kehittyvän pienestä suloisesta taaperosta fiksuksi ja kauniiksi nuoreksi naiseksi. Samalla haluaisin vaan kulkea läpi kasvun vaiheen hänen rinnallaan ja suojella häntä yhteiskunnan vaarallisilta houkutuksilta ja vaaroilta. Onneksi vielä saan pitää hänet turvallisesti päiväkodin aitojen sisäpuolella silloin, kun en itse pysty vahtimaan hänen jokaista liikettään. En halua vielä edes kuvitella miten kauhuissani tulen olemaan, kun hän ensimmäisen luokan koittaessa joutuu kulkemaan tuolla liikenteen seassa yksin.

Konkreettisesti en vielä pahoja pelkoja ole joutunut kohtamaan kovinkaan pahoina. Tähän mennessä pahimmat tapahtumat ovat liittyneet niihin vauva-aikoihin, kun pienikin kolhu pelästytti. Järkyttäviä hetkiä koettiin silloin, kun neiti putosi sen ainoan kerran sängystä tai, kun hän oli yöllä hukkunut peiton alle ollessaan vieressäni. Myös Turkin reissulla Lilianin sairastuttua pieneen vatsapöpöön oli huoli suuri. Pelkoa toisen pärjäämisestä aiheuttaa myös ne kerrat, kun Lilian on hoidossa ja me ei välttämättä olla ihan naapurissa. Mielessä on kuitenkin aina se ajatus, mitä jos jotain tapahtuu ja emme pääsekään tulemaan heti paikalle. Onneksi Lilianin puolelta yökyläilyt ovat olleet alusta lähtien hänelle suuri odotuksen aihe ja hän viihtyy yökylässä välillä liiankin hyvin.

Ajatusmaailma on kuitenkin pyrittämä viemään kaikista kauhuskenaarioista huolimatta siihen, ettei elämää voi suunnitella etukäteen. Haluaisin pyrkiä kasvattamaan Lilianista rohkean, joka ei pelkää uusia haasteita elämässä. Jossain vaiheessa tulee siis se hetki, kun hänet on päästettävä pois kuplasta ja kohdattava maailma myös yksin. Pyrimme myös näyttämään hänelle maailmaa ja elämää muualla päin kuin kotipaikassa. Jos rahaa olisi loputtomasti, niin varmasti reissailisimme enemmän, vaikka se haasteellista onkin välillä. Reissut ovat olleet Lilianille aina todella mieluisia, sillä niissä pääsee näkemään ja kokemaan täysin uudenlaisia asioita.

Toisaalta pelkääminen on myös ihan tervettä, kunhan se ei saa valtaa.  On huojentavaa huomata, että jo nyt Liliankin osaa pelätä esimerkiksi liikkuvia autoja ja isoja koiria, jotka haukkuu. Lilianin iässä pelot saattavat tulla jo uniinkin, joten on tärkeää myös pyrkiä opettamaan itsenäisyyttä ja rohkeutta. Vaikka yöllä herätään painajaisiin, niin silti on hyvä selittää pienelle ettei unet ole todellisuutta eikä sängyn alla ole mörkojä ja unia voi jatkaa turvallisesti edelleen omassa sängyssä. Meillä asuukin aika itsenäinen (itsepäinen) neiti, joka ei paljon enää huoli ketään silittämään päätä.

Minkälaisia pelkoja teillä on? Onko lapsen saamisen jälkeen pelot muuttuneet? 

8 kommenttia

  1. Selina Kun äiti kelaa kirjoitti:

    Tiedän tunteen! Itse pelkäsin koko raskausajan keskenmenoa ja kohtukuolemaa tai sitä että vauvalle käy jotain synnytyksessä. Luulin pelon loppuvan lapsen syntymään, mutta ei se mennytkään niin. Tarkistan vieläkin joka yö aina herätessäni, että A hengittää ja tulen varmasti tekemään niin aina. Kuolemanpelko on välillä hallitsevaa ja saa minut hyvin ahdistuneeksi. Tsemppiä sinne! <3

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Raskausaika oli pahinta.. siis ihanaa aikaa, mutta pelkäsin kokoajan. Heti kun tein plustestin niin aloin parkumaan, koska olin just käynyt röntgenissä! :s Sitten ahdisti kaikki ruokajutut ja että liukastuisin jäällä. Kaupassa pelkäsin töniviä ihmisiä varsinkin ruuhkassa.. monet tulivat ostoskärryillä minua päin kun mun masu oli tosi pieni niin ei sitä huomattu. Ekat viikot vauvan kanssa soittelin sairaalaan itku kurkussa kun pelkäsin että hänellä on jotain vikana :'D

  3. Jenni / Ilopiikki kirjoitti:

    Pelkäsin kanssa koko raskauden ajan, että saan keskenmenon. Muistan silloin pomoni sanoneen, ettei pelkoni ainakaan helpotu lapsen synnyttyä. Ja oikeassa oli. Pelonkohteet elävät lapsen kehittyessä, mutta taustalla on kuitenkin useimmiten se kuolema. Nyt lapsen opittua kävelemään juuri auton alle joutuminen tai korkealta putoaminen ovat uusimpia huolia.

  4. skribentti kirjoitti:

    Pelko on ikuinen matkalainen äitiydessä, ainakin minulla. On järjettömiä pelkoja ja järjellisiä pelkoja. Yritän nykyään keskittyä vain niihin järjellisiin pelkoihin 😀

  5. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Joo niin täälläkin tarkistetaan joka kerta ennen kun käyn itse nukkumaan. Nyt yleensä nukun sikeästi koko yön, niin yöllä ei sentään tule herättyä ja hiippailtua neidin huoneeseen:) Mutta tämä ei varmaan koskaan helpota kokonaan ja varmaan ikää tullessa lisää pelko vaan lisääntyy, kun pitäs uskaltaa päästä se yksin tuonne.

  6. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Mä en oikeestaan raskausaikana vielä hirveesti osannut pelätä, kun ajattelin että se on turvassa siellä mahassa 😀 En lukenut silloin mitään kauhujuttuja ja tiennyt kaikkea mitä nyt tiedän.

  7. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Joo pelot aina muuttuu tai ne oikeestaan lisääntyy vaan. Minä en keskenmenoa osannut pelätä, enkä stressannut mistään. Ajattelin vaan, että normaali vauva siellä kasvaa ja sitten se syntyy. Ees synnytystä en osannut pelätä. Voi kumpa vieläkin osais ajatella nuin, niin ois aika paljon helpompaa 😀

  8. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Järjettömiä pelkoja voi olla varsinkin varmaan raskausaikana, kun pelkää jokaista mahaan kohdistuvaa hipaisua ja kaikki pitää varmistaa tuhat kertaa mitä suuhun laittaa. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *