Hae
Love Beyond Words

Unohtamatta parisuhdetta

Vaikka arki lapsiperheessa saattaa olla sidottuna tiukkoihin rutiineihin ja aikatauluihin, niin tärkeää olisi myös välillä uskaltaa hypätä pois siitä ja antaa aikaa myös parisuhteelle. On helppo uppoutua siihen tasaiseen arkeen ja olla edes kaipaamatta mitään muuta, mutta aika ajoin on kuitenkin ihan tervettä olla vaan kahdestaan. Itsekään en enää nykyisin kaipaa useinkaan mitään irtiottoja, sillä arki sujuu omalla painollaan ja saan  kaivattua omaa aikaa halutessani. Rauhallista koti-iltaa oli ehkä enemmän ikävä hetkisenä pikkuvauva aikana, kun tuntui että oli mahdotonta rentoutua missään välissä, sillä oli kuunneltava vauvan tarpeita 24/7. Aina silloin tällöin kuitenkin on ihana päästä pois kotoa kahdestaan, sillä tälläinen elämys harvemmin onnistuu. Lapsen yökyläily on tavallaaan myös lahja isovanhemmille, sillä muutoin heidän on aika mahdotonta luoda suhdetta lapsenlapseen, mikäli he eivät pääse viettämään kahdenkeskistä aikaa.

Meidän lomaviikolla tehtiin irtiotto arkeen ja varattiin yhdeksi yöksi huone Kuopion Scandicista. On ihanaa, kun illalla ei tarvinnut kenenkään tehdä ruokaa, siivota tai hoitaa ilta rutiineja. Aamulla on luksusta mennä valmiiseen pöytään ja syödä herkullinen aamiainen. Ollaan otettu kaikki lapsivapaat lähinnä rentoutumisen kannalta ja tälläkään kertaa meillä ei ollut muuta ohjelmaa kuin hieman shoppailua Matkuksessa, rentoutumista poreammeessa ja hyvää ruokaa ravintolassa.
Scandic sijaitsee aivan järven rannalla, joten varsinkin kesäisin hotellilta on upeat maisemat järvelle ja lyhyt matka uimaan. Myös keskustaan on vajaa 1km, joten kaikki tarvittava on aivan lähellä. Huoneet ovat todella tyylikkäästi sisustettu. Meidän huone oli luokitukseltaan Superior ja huoneeseen kuului lisävarustuksena parveke, josta oli näköalat kohdillaan. Illallistamassa käytiin hotellin ravintolassa. Jos jotain parantamista reissusta haluaa etsiä, niin se löytyy ravintola kokemuksesta, sillä ruokaa sai odotella puoli tyhjässä ravintolassa turhan kauan ja annoksetkaan eivät saaneet mitään ”wow”- elämystä. Ravintola ruuan suhteen olen aika tarkka, sillä haluan maksaa jostain sellaisesta mitä ei kotioloissa tekisi. Toisaalta ravintolan tyyli oli tehdä ruokaa savolaisittain isosti, joten annoskoot olivat ainakin kohdallaan ja jälkiruokaa ei kyennyt enää tilaamaan.
Suosittelen vihjaamaan vaikka joululahjatoiveena luksus lomasta kahdestaan, sillä hyvin nukutun yön jälkeen arki varmasti näyttää aina ruusuisemmalta. 

*yhteistyössä Scandic Kuopion kanssa

6 kommenttia

  1. Milla / millamainen kirjoitti:

    Kuulostaa ihanalta pakomatkalta! Noi onkin varmasti lapsiarjessa supertärkeitä. 🙂 <3

  2. Onneli kirjoitti:

    Oih kateellisena lueskelen! Ehkä joskus sitten! 🙂

  3. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Joo, jos malttaa lähteä 😉 Mutta eiköhän se oo sen arvoista sitten! 🙂

  4. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Pikkusen vauvan luota ei varmaan malta lähteekään hetkeen mihinkään sitten kun se syntyy 🙂 Mutta kerkeehän sitä sitten pahimman kiintymys ajan jälkeenkin 🙂

  5. Onneli kirjoitti:

    Meillä ei ole ketään hoitajia. Sitten kun molemmat on riittävän isoja (osaa puhua ja kertoa mitä tapahtuu) niin sitten pitää palkata joku vieras hoitaja! Sitä odotellessa! 🙂

  6. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Sit se onkin vähän hankalampi tilanne järjestää :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *