Hae
Love Beyond Words

Äitiysavustus rahana

Meidän perhe päätyi ottamaan äitiysavustuksen rahana. On totta, että äitiyspakkaus sisältää vaikka kuinka paljon hyödyllistä tavaraa varsinkin ensisynnyttäjille ja tuolla 140e on mahdotonta saada samaa määrää tavaraa. Meillä on kuitenkin säästössä ne tärkeimmät asiat mitä Lilianin pakkaus sisälsi, joten kovin suurta hyötyä ei olisi ollut tästä uudesta pakkauksesta. Erityisesti vaatteiden osalta pakkaus sisälsi enimmäkseen sellaisia vaatteita, jotka olivat ihan väärään aikaan sopivia tai ne eivät muuten miellyttäneet silmää. Tuolla rahalla saa kuitenkin kirpparilta ostettua muutaman euron kappale hintaan juuri sellaisia vaatteita mitkä miellyttää silmää uudenveroisina. Tässä postauksessa esittelen kuitenkin mitä tapeellista 140 eurolla saa ostettua uutena ja kuinka paljon vauvanhoitotuotteet yleensä maksaa perus marketeissa. 

Vauva tarvitsee  petivaatteet ja kaikki tarvittava löytyy Ikeasta 30 euron yhteishintaan. Ikeasta löytyykin todella suloisia lakanasettejä ja pyyhkeitä ja tuo 15e pussilakanasta+ tyynyliinasta+ lakanasta ei ole paljon. 

Perus ruokakaupoista löytyy yleensä kaikki vauvan hoitoon tarvittavat tarvikkeet mitä tulee yleisestä hygieniasta huolehtimiseen. Tähän minun kasaamaan äitiyspakkaukseen kuuluu suloinen nallepyyhe (H&M), vaippoja, sinkkivoidetta, saippuaa, kynsisakset, tuttipullo, puhdistusliinoja, lanolin-voidetta, liivinsuojuksia ja pumpulipuikkoja. Hinnat on poimittu Prismasta. Nämä tarvikkeet ovat hyvä olla kotona ennen kuin vauva syntyy, sillä useimpia tarvitsee useimpia kertoja päivässä. Myös tuttipullo + korviketta kannattaa hommata kaappiin, sillä maito ei yleensä nouse heti. Itse en tarvinnut viimeksi ollenkaan liivinsuojuksia, mutta joillain saattaa sänky olla märkänä jo sairaalassa. Myös lanolin-voide on suuri helpotus alkupäiviin ennen kuin tissit tottuvat pieneen takiaiseen rinnalla. Vaippapaketteja kuluu alussa monta viikossa ja vaipanvaihdon yhteydessä koettiin viimeksi myös hyödylliseksi kosteuspyyhkeet. 

Kaikista mieluisin shoppailukohde on tietenkin vaatteet! Vaatteiden hinnat ovat nykyään aika pilvissä ottaen huomioon, että nämä piemimmät koot menevät ehkä viikon tai pari. Vaatteita kuitenkin kannattaa olla kaapissa, sillä niitä saattaa kulua monta vaatekerrastoa päivässä. Nämä ihanuudet löytyvät Kappahlista ja Lindexiltä. 

Otitteko te äitiysavustuksen rahana vai pakkauksena? 

12 kommenttia

  1. Maria Kojola / Nyt Heti kirjoitti:

    Otin äitiyspakkauksen, tuntui helpolta näin ensimmäisen lapsen kohdalla. 🙂

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Otin äitiyspakkauksen esikoiselle ja eipä siitä tullut käytettyä juuri mitään, joten mahdollisesti myöhemmin ottaisin kyllä rahana ja ostaisin mieluisia vaatteita. -lotta

  3. mummo kirjoitti:

    Ihastelin juuri viikko sitten tyttäreni saamaa pakkausta. Paljon oli tavaraa ja ihan kivoja. Itsekin kauan kauan sitten otin ensimmäiselle pakkauksen, toiselle rahana ja kolmannelle iltatähdelle taas pakkauksen. Kaikki vaatteet tuli pidettyä, silloin valikoimat eivät olleet niin suuret kuin nykyisin kaupoissa. Jokainen valitsee tietenkin itselleen sopivalla tavalla. Mukavaa odotusta.

  4. Taru kirjoitti:

    Onpa hyvä postaus! Me ollaan molemmilla kerroilla otettu äitiyspakkaus, mutta osittain myös sen fiiliksen takia. Jotkut vaatteet on jääneet käyttämättä, just koska ne ovat oikeankokoisia väärään aikaan. Ne on annettu eteenpäin.

    Korvikeasiasta en ole ihan samaa mieltä 😅 Jos ei muuten, niin hyvällä imetysohjauksella maidontuotanto kyllä käynnistyy ja sitä alkaa muodostua vauvan tarpeen mukaan. Vastasyntynyt kun tarvii niin pieniä määriä, ja painoa kuitenkin seurataan, niin kotiutuessa kuin neuvolakäynneillä 😊

  5. Matleena / Helmoissa kirjoitti:

    Me otettiin rahana 😊 Olin kerinnyt shoppailla jo niin paljon vaatteita ennen kuin edes äpakkauksen hakemus piti laittaa.. tiesin ettei olisi tullut käyttöön kun kaapeissa oli jo rivit vaatteita omaan makuun. 😊

  6. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Mäkin otin ensimmäisen kohdalla 🙂 Sitä ei kyllä sillon malta olla ottamatta 😀

  7. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Sama juttu oli meilläkin vaatteiden osalta. Jotain tarvikkeita tuli käytettyä ja makuupussia 😀

  8. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Tän vuoden pakkaus oli kyllä aika kiva! Jos olisi eka lapsi kyseessä ja poika, niin varmasti olisi tosi mieluinen ja kaikki melkeen tulisi käyttöön 🙂

  9. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Oon huomannut myös, että niitä vaatteita on aika vaikea saada myytyä eteempäin, kun joka pöydässä on samat 😀

    Mut tuo imetysasia nostaa aina mielipiteitä. Meillä annettiin korviketta jo sairaalassa, kun maitoa ei tullut kuin muutama tippa, vaikka koko ajan oli rinnalla. Neiti oli niin paljon yliaikainen, joten sillä oli myös tosi kova nälkä. Eikä se imetys lopulta lähde kaikkien kohdalla käyntiin vaikka käy eri opastuksia läpi ja koittaa vaikka mitkä kikat ja imettää yötä päivää. Saa nähdä miten käy itsellä tällä kertaa 🙂

  10. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Hahah no joo vähän sama se on mulla 😀 Kaupoista ja kirppareilta löytyy niin paljon kaikkee ihanaa, jota ei vaan voi olla ostamatta ;D

  11. Anonyymi kirjoitti:

    Mulla kolme tytärtä 12/2007,01/2010 ja 08/2016 syntyneet. Kaikille oon oottanu äitiyspakkauksen. Olen myös tytöille säästänyt äitiyspakkaukset vaatteineen ajatuksena että käyttävät niitä omilla lapsillaan kun on sen aika.
    Äiti88

  12. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Ihana idea! 🙂 Sitten on kiva vertailla minkälaisia ne ovat sitten joskus tulevaisuudessa. 🙂 Me ollaan kans säästetty pakkaus, johon oon kerännyt kaikista ihanimmat vaatteet ja lelut 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *