Hae
Love Beyond Words

Maagiset kaksi ensimmäistä viikkoa

Kaksi viimeistä viikkoa on mennyt liian nopeasti. Tuntuu kuin olisi ollut eilen, kun heräsin yöllä supistuksiin joiden tiesin johtavan kauan odotettuun palkintoon. Meidän kotiinpaluu sen sijaan ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä sairastuttiin Kimmon kanssa norovirukseen. Onneksi lapset säästyivät siltä. Ennen synnytystä influenssa ja heti synnytyksen perään noro eivät olleet mitään herkkua, mutta tästä on suunta vaan ylöspäin ja nyt ollaan saatu nauttia vauva-arjesta terveinä. 
Vauva onkin IHANA! Tosin ehkä useimmat vauvat ovat helppoja sen pari viikkoa ennen kuin mahdolliset masuvaivat alkavat vaivaamaan, mutta uskon, että tämä poitsu on varmasti perinyt minun rauhallisen luonteen, eikä näin ollen turhasta kitise tai hermostu. Tähän asti itkua on kuultu vain, jos ruokapalvelussa on viivästystä. 
Ollaan kaikki vielä oltu vauvahuumassa, joten mitään suuria mustasukkaisuus kohtauksia ei ole myöskään Lilianin suunnalta ollut havaittavissa. Niinkuin arvelinkin ennen synnytystä, on neiti vähän turhankin innokas vauvan hoitaja ja hän on heti ensimmäisenä paikalla, jos vauvasta kuuluu pienintäkään ääntä. Sylissä halutaan myös pitää vähän väliä sekä hoitaa kaikin tavoin. Arvelin myös, että itselle tulee riittämättömyyden tunteita ja se onkin ollut pahin asia näinä kahtena viikkona. Monesti minusta tuntuu, että haluaisin vaan olla 24/7 vauva sylissä, josta saan huonon omantunnon, sillä täytyyhän minun olla myös läsnä Lilianille. Enää ei siis pysty imettämään päivää makuuhuoneessa, vaan se on tehtävä lattialla samalla leikkien tai ruokapöydässä.
Vauvan kanssa on paljon helpompi ollut olla alusta lähtien, sillä enää ei tullut yllätyksenä kuinka vauva sitoo itseensä koko ajan kirjainmellisesti. Ehkä luottamus itseen ja siihen, että osaa rauhoitella pikkuisen paremmin kuin ensimmäisellä kerralla alkuaikoina saa aikaan myös sen ettei vauvan luota  halua lähteä pois. Minua on jo nyt alkanut ahdistaa kuinka nopeasti aika kuluu, enkä haluaisi hukata siitä sekunttiakaan. Huomaan jo nyt ettei meillä ole enää sitä vastasyntynyttä, joka nukkuu ja syö, vaan poitsu saattaa valvoa aina useamman tunnin päivällä pariinkin otteeseen. Myös nukahtaminen ei käy enää sillä sekunnilla kun maha on täynnä, vaan erilaiset äänet kiinnostaa yhä enemmän ja uni saa silloin aina odottaa, vaikka väsyttäiskin. 
Eniten vauvan tulo varmasti vaikuttaa Lilianiin, joka on ollut paras sisko. Hän on aivan ihastunut ja toistelee kuinka kivaa kun vauva vihdoin tuli. Saa nähdä muuttuuko meininki, kun huomenna jäädään kolmestaan, sillä nyt hän on päässyt päivittäin käymään aina vuorotellen jomman kumman vanhemman kanssa ulkona, kaupassa tai jossain kylässä ilman vauvaa. Jännä nähdä miten sujuu ensimmäiset kerrat, kun pitäisi selvitä tiettyyn kellon aikaan aina jonnekin. Onneksi mennään kesää kohden, sillä näitten kahden pakkaamiseen ulos lähtiessä menee tooodella kauan aikaa, vaikka neiti onkin näitten kahden viikon aikana kunnostautunut myös pukemisen suhteen, sillä hän on tajunnut, että sitä nopeammin ollaan pihalla mitä nopeammin hän saa vaatteet ylle. 

Synnytyskertomus

Tämän synnytyskertomuksen kirjoittaminen aiheuttaakin aikalailla erilaisia fiiliksiä mitä edellinen. Pääset lukemaan reilun 3 vuoden takaiset tunnelmat täältä. Esikoisen kohdalla synnytys on aina mysteeri, sillä tulevasta ei ole mitään tietoa. Toisella kerralla synnytyksen kulkua osaa jo odottaa, vaikkei sitä koskaan tiedä mitä kaikkea eri vaiheet tulevat sisältämään ja ennenkaikkea milloin itse synnytys käynnistyy. Tällä kertaa en turhautunut odottamiseen, sillä taustalla oli sairastelua jolloin en halunnut ees lähteä synnyttymään sekä tekemistä riitti joulun ja Lilianin kanssa. Kieltämättä kuitenkin pikkuhiljaa synnytys alkoi jännittämään/pelottamaan yhä enemmän, sillä edellinen synnytys ei ollut mikään kivuton kokemus. Myös vauvan koko jännitti, sillä olo tuntui loppuvaiheessa paljon raskaammalta mitä viimeksi. Ns. ennakoivia oireita oli ollut jo joulusta lähtien, ja liikkuminen oli lasketunajan tienoilla jo todella tuskaista vauvan painaessa lantiossa ja selän ollessa tulessa.

Synnytyskertomuksen alku

Viime kerralla tiesin päivää ennen, että synnytys on käsillä ja niin oikeastaan kävi nytkin. Viikko sitten sunnuntaina olo oli jo todella tuskainen. Pelkkä 500m matka aiheutti jatkuvan kivun mahassa sekä selässä ja supistuksia tuli koko päivän. Yöllä sain nukuttua pari tuntia, kunnes kahdelta oli pakko nousta ylös. Supistuksia tuli jo tässä vaiheessa 5-7 minuutin välein ja ne olivat kestoltaan vajaan minuutin mittaisia. Hypin yön jumppapallon kanssa ja lenkkeilin ympäri olohuonetta katsellen Orange is the New Black Netflixistä. Kellon ollessa 6 heräili Kimmo ja supistukset tulivat 3-5 minuutin välein, joten enää töihin ei kannattanut lähteä. Jorviin soittoa, jossa toivotettiin jo tervetelleeksi. Soitettiin lapsenvahdille ja puoli 8 aikoihin heitettiin hämmästynyt ja unenpöpperössä ollut neiti väliaikaisesti mummin työpaikalle. Jorviin tultiin 8 aikoihin ja tervetulokäyrien jälkeen tehdyn tutkimuksen jälkeen tulos oli 4cm auki ja suoraan saliin. wuhuu! Oli helpottunut tunne, että näinkö helposti tää alku sujuikin. Jorvissa oli todella hiljaista, joten saatiin paikan isoin huone ja anestesialääkäri heti paikalle. En tässä vaiheessa ollut edes hirveissä tuskissa, mutta ajattelin, että parempi levätä parin viikon huonojen yöunien jälkeen kuin kärvistellä ja sitten kuulla, ettei mitään kipulääkkeitä pysty enää saamaan.

10 minuutin ponnistusvaihe

Ensimmäinen annos epiduraalia laitettiin n. 9.30  ja sen jälkeen synnytys olikin pelkkää odottelua. Kipuja ei enää ollut ja koska sairaalalla oli niin hiljaista kerkesi kätilö ja kätilöopiskelija olla paikalla lähes koko synnytyksen. 11.30 tarkistettiin tilanne ja nyt oltiin jo 6cm auki, jonka jälkeen puhkaistiin kalvot ja laitettiin toinen annos epiduraalia. Klo 13.00 jälkeen oli tilanne jo reilu 8cm ja puoli tuntia siitä sain alkaa ponnistamaan. Edelleenkään en tuntenut supistuksia, joten ponnistaminen tuntui aika hassulta, sillä tunsin vaan kovaa painetta. Toki ponnistusvaihe sattui, sillä mikään ei poista sitä tunnetta, että halkeaa kahtia ja kaikki paikat repee, mutta tällä kertaa oikeasti tunsin, että homma etenee nopeasti ja kuuntelin jokaisen neuvon. Jokainen supistus oli iso edistysaskel ja vajaan 10 minuutin ponnistusvaiheen päätteeksi meidän suloinen prinssi syntyi klo 14.02. Mielen valtasi järjetön rakkaus, helpotus ja ilo, kun poika parkaisi ensimmäisen kerran heti ulos päästyään. Painoa pienellä oli 4245g, pituutta 52cm ja pään ympärys hurjat 37cm. Ja arvaatteko mitä? Selvisin ilman tikkejä! Olo oli todella hyvä heti synnytyksen jälkeen.

Olisin valmis synnyttämään uudelleen vaikka heti

En olisi voinut toivoa parempaa kokemusta ja minulla on jopa hieman ikävä jo synnytystä ja sitä mahtavaa fiilistä. Haikea fiilis iskee heti, kun mietin, etten ehkä koe sitä enää uudestaan. Kaikenkaikkiaan synnytystä voisi kuvailla rauhalliseksi, joka eteni omalla painollaan ilman, että jouduin missään vaiheessa miettimään sitä, että miten selviän tästä. Myöskään oksitosiinia ei käytetty vauhdittamaan, joten olen tyytyväinen, että oma kroppa pystyi tuottamaan koko ajan supistuksia. Ehkä oma rentoutuminen auttoi asiaa ja minulle rentoutuminen tarkoittaa vahvoja kipulääkkeitä.  En todellakaan ole mikään fanaattinen luomusynnyttyjä ja minulle hyvä synnytyskokemus on mahdollisimman helppo ja kivuton, jossa saa levätä ennen ponnistusvaihetta. En tiedä olisiko sairastelujen jälkeen ponnistuvaihekaan sujunut yhtä nopeasti ja hyvin mikäli avautumisvaihe ei olisi ollut niin helppo. 

Jokaisen synnytyksen tärkein asia on kuitenkin se lopputulos. Tällä kertaa tiesin myös mitä lopussa odottaa, joten sen eteen on valmis tekemään mitä vain. Meille syntyi täydellinen pieni poika ja voin tällä kertaa rehellisesti sanoa, että olisin valmis synnyttymään uudelleen vaikka heti. 
Olisi ihana lukea myös teidän synnytyskertomus, joten laittakaa niitä kommentteihin 🙂