Hae
Love Beyond Words

Äitiys = vankeus ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen

Viime perjantaina kellon ollessa puoli 8 illalla olin tekemässä lähtöä ravintolasta ilman lapsiani. Mikä sinäänsä on jo sekin aikamoinen extreme kokemus äidille, jolla on kotona 6kk ikäinen lapsi, joka on kovasti vielä äidin perään. Sillä hetkellä ravintolassa mielessäni kävi sekunnin murto-osan ajatus siitä minkälaista elämä joskus oli. Oli täysin normaalia viettää perjantai-iltaa ravintolassa hyvän ruuan ja ystävien kanssa. Tästä ilta jatkui normaalisti pikku tunneille asti ja ilta oli täynnä hauskanpitoa ja ennenkaikkea naurua. Eilisestäkään ei puuttunut naurua ja hyvää fiilistä, mutta ravintolailta kavereiden kesken on tällä hetkellä kaikkea muutakin. Se on täynnä huolta, kännykän vilkuilua, ikävää ja ahdistuneisuutta – miten isi pärjää kotona ?
Viime perjantaina kaikki meni kuitenkin täydellisesti. Patrik oli huolinut hyvillä mielin pullon ja heillä oli ollut Kimmon mukaan hauskaa. Tämän kuuleminen on minulle se tärkein asia koko vapaaillassa, sillä suoraansanottuna koko vapaailta menettää täysin merkityksen, jos kuulisin että Patrik ei ole halunnut syödä mitään ja on itkenyt koko illan. En halua tietää, että poika itkee kotona ja samaan aikaan itse olen muualla vaikka pystyisin tarjota hänelle jotain mikä lohduttaa. VAIKKA kyseessä on aina se perinteinen vain yksi ilta.
Joten tässä sitä nyt ollaan vankina kotona lasten kanssa. Tällä hetkellä on kovin harvassa ne hetket, kun pääsen olemaan ihan yksin. Yleensä poistun kotoa pikku takiainen tiukasti kiinni molemmissa jaloissa. Joskus saan irroitettua toisen, jolloin liikkuminen vain yhden lapsen kanssa tuntuu todella helpolta. Toisaalta en ole edes kaivannut niitä hetkiä vielä, kun pystyi vapaasti vaan tulla ja mennä, mutta välillä toki olen kateellinen miehelleni, joka pystyy ja voi vaan lähteä. (esimerkiksi tänään veljensä kanssa kahden yön reissulle Prahaan…) Miehille kaikki on niin helppoa, sillä mikään ei pakota olemaan kotona ( no, ehkä joskus nalkuttava vaimo… ). Viimeksi tämä vankeus tuli minulle aika puskista ja halusin nopeasti päästä tilanteeseen, missä me molemmat ollaan tasavertaisia. Näin myös kävi ja Lilian hyväksyi pikku vauvasta lähtien meidät molemmat ruokkijana, nukuttajana ja lohduttajana. Nyt tilanne on toinen, sillä Patrik on tottunut kovimman hädän tullen vaan siihen yhteen ruokkijaan ja lohduttajaan. Ja kun näin ollaan menty reilu 6kk, niin olen myös pahemman kerran kiintynyt tuohon pikku jäbään ja en tahtoisi ikinä järkyttää hänen maailmaa sen vertaa ettei äiti olisikaan illalla lohduntuojana. 
Vai onko kotiäidin elämä sittenkään vankautta? Tuskin muussa elämäntilanteessa olisi näin ”vapaa” tekemään viikolla mitä haluaa. Tuskin löytäisi itseään yhtä haastavista tilanteista ja erilaisista paikoista mitä arki lasten kanssa on. Me ollaan tänä kesänä reissattu kolmistaan junalla, metrolla, ja bussilla. Käyty  monessa eri puistosssa ja ravintolassa. Syöty paljon jätskiä. Nähty paljon kavereita ja menty useampaan kertaan lapsitreffeille, missä me ei olla tunnettu entuudestaan muita. Oltu päivät ulkona ja auringossa, aina kun se on näyttäytynyt meille. Ollaan nautittu tästä hetkestä, kun äidillä ei ole kiire mihinkään. Ensimmäistä kertaa olen tuntenut olevani vapaa, sillä arki on rentoa ja hauskaa, kun vaan uskaltaa tehdä näiden kanssa erilaisia asioita. 

4 kommenttia

  1. MinnaManna kirjoitti:

    Hienosti kirjoitettu 🙂

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Ihana kirjoitus kyllä<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *