Hae
Love Beyond Words

VÄLIMEREN JA LÄHI-IDÄN MAKUJA VANTAALLA

Asiakas arvio: Mama Mozza Pakkala
Rakastan hyvää ruokaa ja hyviä ravintolaelämyksiä. Halusinkin järjestää kivan kokemuksen 6 henkilön porukalle, johon kuului mieheni + hänen kaksi veljeä vaimoineen. Ei olla oltu käyty yhdessä syömässä ravintolassa kertaakaan näitten vuosien aikana, jolloin perheemme on kasvanut yhteensä 7 lapsella. Ihan mahtavaa siis, että tälläinen tilaisuus järjestyi ja saatiin myös koko lapsilauma hoitoon. Haluan vielä pienenä pohjustuksena mainita, että olen kouluttautunut myös ravintolakokiksi ja tehnyt ruuan parissa töitä jonkun aikaan ennen kuin kiinnostus liiketaloutta kohtaan nousi. Suurin ylpeyden aihe on työharjoitteluni Irlannissa sijaitseva Luxus Kartano Hotelli nimeltä Mount Falcon. Siellä näin ja pääsin tekemään sellaista ruokaa, jossa jokainen ainesosa on tarkoin valittu ja kaikki ruoka tehdään suurella ammattitaidolla ja rakkaudella. Käsittääkseni myös blogin lukijat arvostavat hyvää ruokaa, sillä viimeisessä kyselyssä teidän suosikkeja oli jakamani resepti-postaukset.

Ravintolaelämys koostuu mielestäni kolmesta tekijästä, joista tärkeimmät ovat itse ruoka ja palvelu. Nämä kaksi joustavat jossain määrin, sillä hyvällä palvelulla voi paikata pettymyksiä ruuan suhteen ja toisin päin. Ravintolan miljöö ja sisustus puolestaan luo puitteet tunnelmalle. Mama Mozza on avannut vastikaan uuden toimipisteen Vantaan Pakkalaan. Mama Mozzan kotisivut antaa olettaa paljon, sillä ne ovat mielestäni todella tyylikkäästi tehty. Erityisesti plussaa ruokakuvista, jotka ovat todella huokuttelevan näköisiä. Kotisivujen perusteella paikka vaikuttaa juuri sellaiselta minne on pakko päästä syömään! Sisään astuessa ravintolassa on todella viihtyisä tunnelma ja se on rempattu todella tyylikkäästi.

Olin lukenut todella paljon suositteluja Tikkurilan Mama Mozzasta. Paikan ehkä puhutuin valtti on iso alkuruokapöytä – ja sitä se todella on!  Vaihtoehtoja on ihan joka lähtöön ja omat suosikit on viininlehtikääryleet ja hummus sekä erilaiset marinoidut kasvikset. Välttämättä määrä ei takaa laatua.  Tässä tapauksessa vähentäisin puolivalmiita vaihtoehtoja ja unohtaisin kokonaan esimerkiksi friteerattuna tarjoiltavat tuotteet, sillä ne ei vaan maistu hyvälle, jos ne seisoo kauan alkuruokapöydässä. Panostaisin vielä enemmän ravintolan ruokaperinteeseen eli välimeren ja lähi-idän makuihin ja raikkauteen alkuruokien ostalta. Niiden tarkoitus on herättää ruokahalua, joten siihen sopii erinomaisesti juuri monipuoliset salaatit, jotka säilyy hyvin tuoreena. Lisäisin salaattivalikoimaan jonkin kivan lähi-itämaisen salaatin ja esimerkiksi tabbouleh-salaatti olisi raikas vaihtoehto. Idea tapas/meze alkuruokapöydästä on kuitenkin todella hyvä, joka erottuu hyvin muista ravintoloista.


Pääruuaksi osa porukasta tilasi pizzaa ja osa pihvejä. Varsinkin pihviannokset ovat todella runsaita ja niissä on todella hyvä hinta-laatusuhde.  Pizzoista puolestaan ei tullut aidon italialaisen pizzan tuntua. Mielestäni pizzassa vähemmän täytteitä on enemmän laatua.  Pääruokien osalta panostaisin juuri pizzojen laatuun, sillä alueelta puuttuu hyvä pizzeria, joka valmistaa rapeita pizzoja.  Lähtisin myös rohkeasti lisäämään listaan lähi-idän makuja, kuten esimerkiksi jaettava pitaleipäannos monipuolisella täyte vaihtoehdoilla olisi herkullinen lisä, jota kokeilisin ehdottomasti.


Jälkiruuat ovat todella herkullisia ja isoja! Tilasimme juusto – ja suklaakakkua sekä jäätelöannokset. Kaikki olivat todella kauniisti esillä lautasella. Kysymys merkki oli kuitenkin viinin hintojen puute ruokalistassa. Meidät yllätti myös kuinka hintava perus Riesling viini oli.

Mama Mozza Pakkala on hyvä lisä alueen ravintola tarjontaan. Asiakkaana arvostan, että alueelle tulee lisää monipuolisia vaihtoehtoja isojen ketjujen ohelle. Välimeren ja lähi-idän makujen yhdistäminen on herkullinen yhdistelmä ja uskon, että ravintolalla riittää kysyntää, jos ruuan valmistamiseen ja makuyhdistelmien hiomiseen käytetään aikaa. Lähi-itämaista ruokaa ei juurikaan ole tarjolla Vantaan suunnalla, jos ei lasketa juuri vastikaan avattua pikaruokaravintola Fafa’sia. Suosittelen testaamaan, sillä pelkkä alkuruokapöytä on jo todella runsas ja täyttävä!

PLUSSAT
Viihtyisät remontoidut isot tilat 
Monipuolinen alkuruokapöytä (joka sisältyy hintaan)
Isot ja maukkaat pihviannokset (hyvä hinta-laatusuhde)
MIINUKSET
Viinien hinnat puuttuu ruokalistasta ja perusviinin kalleus
Pizzojen liian raskas täyte

MISTÄ OLEN KATEELLINEN MUILLE ÄIDEILLE?

Nyt äidit on tunnustusten aika – mistä sinä olet kateellinen muille äideille? Nyt on ihan turha väittää ettet muka salaa pohtisi mielessäsi, että miten toi jaksaa lähteä lasten kanssa ulos aamu 8 ja näyttää samalla niin fressille? Ja miksi tuo pääsi miehensä kanssa kahden yön viikonloppureissulle Köpikseen ja vielä ILMAN LAPSIA! Miksei meillä oo tollasta lomaa tiedossa.. siis ihan vaan kahdestaan.. sillee niinku että sitä vois kutsuakin jo lomaksi? Kannattaa käydä muuten kurkkaamassa ihan tosina tarina tästä viimeisimmästä Sukat hukassa Minnan blogista, jos haluatte yhtään kurkkia mitä mahtaa pitää tälläinen eurojackpot voittoon rinnastettavissa oleva loma sisällään. 

Tässä tulevat mun TOP 5 kateuden aiheet muille äideille

Ne äidit, jotka on sosiaalisia. 

Omaispa itsekin sen taidon mitä lapsilla on. Kun leikkipaikalla törmää mielenkiintoiseen tyyppiin niin kysytään tämän nimi ja ikä. Ja ehkä myös kehutaan omilla erikoistaidoilla esimerkiksi ”mäpä osaan hypätä tämän ison palikan päältä takaperin kierteellä alas”. Mitä me äidit tehdään samaan aikaan? Tuijotetaan älypuhelinta ja ei vahingossakaan oteta katsekontaktia toiseen. Shame on us! 
Ne äidit, jotka näyttää kauniilta. 

Mä niin kadehtin niitä äitejä, jotka löytää arkenakin tyylikkäitä asukokonaisuuksia ja näyttää hyvälle. Eikä siis  tälläseltä viikon sohvalla nukkuneelta elämän rajamailla olevalta kotiäidiltä. No tähän on hieman vaikea päästä, jos vaatekaapista ei löydy kuin ne kaksi tunikaa ja leggarit niille pariksi. 
Ne äidit, jotka vie esikoisensa päiväkotiin, kun perheeseen syntyy uusi lapsi. 

No oispa helppoo, jos esikoisen pystyis vaan heivaa päiväkotiin ja nauttia uudesta vauva-arjesta kahdestaan vauvan kanssa. Siis miten rentoo! Nyt toisella kierroksella jo varmasti osaa ihan kaiken, joten vois vaan rauhassa shoppailla ja kahvitella muitten mammojen kanssa naureskellen esikoisten äideille, jotka on paniikissa joka ikisen itkun kohdalla. 

Ne äidit, joiden mies ei tee 400h ylityö tuntia vuodessa. 

Vitsit miten rentouttavaa se onkaan, jos mies oikeesti tulee kotiin sen 8h työpäivän jälkeen, eikä vasta puol kuolleena aamu kolmelta, jolloin se on kun perseeseen ammuttu karhu seuraavan aamupäivän, jollon se sitten taas lähtee töihin tekemään sen 12h päivän ja sama homma toistuu uudestaan ja uudestaan… 

Ne äidit, jotka asuu rivarissa/omakotilassa.

Jotenkin mä miellän sen, että niillä äideillä on ihan super helppoa ulos lähteminen. Ei tarvii kuin avata ovi ja voi laskee lapsen ulos päästämään hyöryjä. Ite voi juoda kupin kuumaa kahvia sisällä lämpimässä tai terassilla auringosta nauttien. Illalla lasten mentyä nukkumaan voi sit aina viritellä lämpimän paljun terassille ja siemailla siellä jotain kuohuvaa. 

Nyt äidit rehellisyyttä kiitos, mistä sinä olet kateellinen muille äideille? 

Ja off topic mitäs muuten tykkäätte tästä uudesta ulkoasusta?


Ps. Kuvan lapset eivät liity aiheeseen muuten kuin, että lapsista en ole kenellekään kateellinen, sillä omat lapset ovat maailman söpöimmät, hauskimmat ja ihanimmat. 

MUISTA SEURATA BLOGIA MYÖS INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA