Hae
Love Beyond Words

Onko tytöt aina temperamenttisia?

Jo ensimmäisestä rääkäisystä asti tiesin tyttöni olevan temparamenttinen tulisielu luonteeltaan. Hän elää tunteella ja antaa niitten näkyä. Hän itkee, jos suosikkimekko on pyykissä;  hän iloitsee, jos kun kevään ensimmäiset kukat puhkeavat; hän nauraa, kun veli pukee hassut aurinkolasit päähänsä jo 10. kertaa tunnin sisällä; hän pelkää, että pieni ötökkö osuu hänen iholleen; hän raivoaa, kun suosikkipaidassa hihat ovat puoli senttiä liihan lyhyet; hän rakastaa, kun joku ottaa syliin ja silittää. 

Tyttöni on aina ollut kauhee menijä. Hän touhuaa päivät pitkät, eikä meno lopu missään vaiheessa. Hän ei edelleenkään esimerkiksi rauhoitu sohvalle katsomaan lastenohjelmia. Ainoa poikkeus on, että hän saattaa katsoa muutaman videon pätkän tabletilta, kunnes taas keksii jonkun uuden projektin. Meidän on pitänyt tehdä rauhoittumisesta joka päiväinen rutiini, sillä se ettei pysähdy hetkeksikään on stressaavaa jokaiselle. Koitan yrittää saada aikaa tutustua esimerkiksi johonkin mindfullness harjoitteluun, jossa on konkreettinen aika milloin lapsi saa tehdä vain jotain hiljaista. Uskon, että tämän tyyppinen ratkaisu voisi olla toimiva meidän neidille, sillä hän kyllä rakastaa myös puuhastella esimerkiksi askartelujen kanssa sen hetken aikaa. Oletteko te kokeilleet mindfullness-harjoituksia lapselle? 


Jos vertaan näiden kahden lapseni vauvavuosia toisiinsa, niin ovat ne kuin yö ja päivä. Voitte kuvitella, että esikoisen aikana minua jännitti lähteä yhtään minnekään, kun stressasin sitä että neiti saa jotkut hepulit ja ei suostu rauhottumaan. Patrik puolestaan on itse rauhallisuus ja en ole ikinä jännittänyt sitä, ettenkö saisi häntä rauhottumaan, vaikka oltaisiin koko päivä liikenteessä. Tosin toisen lapsen kohdalla ei myöskään enää ole sitä vaihtoehtoa, että jäisi kotiin,
Lissu ei ole ikinä innostunut pienempänä mistään rauhallisesta, vaan hän on enemmänkin tahtonut juosta ja touhuta. Patrik puolestaan rakastaa tällä hetkellä kiivetä syliin ja esimerkiksi katsella kirjan kuvia vaikka kuinka pitkään. 
Tyttö on myös todella tarkka ihan kaikesta! Muistaakseni esimerkiksi vaatteiden kohdalla hän ilmoitti jo pienenä kovaan ääneen itkulla, jos siinä oli vähän likaa tai se oli märkä, että se pitää vaihtaa. Nykyään hän ei suostu pukemaan muuta kuin muutamat lempi vaatteensa ja vaatteissa tulee olla joku ihana prinsessa, pinkkiä, pitsiä tai röyhelöä. Jos vaatteessa on pienikin pistetahra niin hän laittaa sen pyykkiin ja vaatteita hän saattaa ihan muuten vaan vaihtaa päivän aikana todella monta kertaa. Patrikille se on ainakin vielä tällä hetkellä ihan sama mitä on päällä. Äskönkin hän kulki tyytyväisenä läpimärät housut jalassa, kun oli innostunut kastelemaan ne lastenhuoneesta löytyneellä vesimukilla. 
Mitä tulee äänenkäyttöön, niin se menee tytöillä ihan omaan luokkaan. Mä en voi ymmärtää välillä miten tää neiti keksii joka asiasta valitettavaa; tänne varpaan väliin on eksynyt yksi hiekanmurunen, tässä keinussa on pieni likatahra, tässä jäätelössä ei ole tarpeeksi koristeita, on liian kuuma, on liian kylmä, tuulee liian paljon, miksi pitää sataa, voidaanko mennä puistoon, en halua mennä ulos, miksi pitää jäädä sisällä… ? Ja tämä kaikki siis pitää sanoa sillä erittäin kimeällä äänellä ja jos kyselyihin ei heti vastata, niin ääni muuttuu sekunninsadasosassa huudoksi ja kiukutteluksi. HETKONEN, tämähän kuulostaa siis ihan perus naiselta 😀 Mikään ei ole koskaan hyvin. Voitte vaan kuvitella mitä tää mun nuoriherra samaan aikaan puuhailee, no ei ainakaan lähde mukaan akkojen kiukutteluun, vaan haukottelee tylsistyneenä ja sulkee silmänsä ja teeskentelee nukkuvaa. 
Temperamenttisen puolen sisällä on kuitenkin todella herkkä puoli. Tyttö on todella tunteellinen ja miettii paljon asioita. Hän jännittää uusia tilanteita ja hän voi kaivata paljon rohkaisua että hän innostuisi leikkiin jonkun vähän tuntemattoman kanssa. Nykyään hän jopa saattaa leikkiä mieluummin vain Patrikin kanssa. Hän on luonut veljestään ison turvan ja, jos hän kokee jännittävänsä liikaa uutta tilannetta hän suojautuu siltä veljensä avulla. 

Voi meitä naisia, ei se elämä ole aina helppoa, mutta onneksi voi aina vedota pääkipuun tai siihen aikaan kuukaudesta. Ja onneksi nyt hänellä on myös oma tuki ja turva koko ajan matkassa mukana, joka on hänen puolellaan kun äiti ja isi on tyhmiä. 

2 kommenttia

  1. Laura/ iloa, eloa! kirjoitti:

    Joo, naisen elämä on välillä kyllä niiin rankkaa 🙂 Kuulostaa hyvin tutulta kyllä moni juttu!

  2. Maria // Love Beyond Words kirjoitti:

    Hahah nojooo se aika rankkaa välillä 😀 Mut joo tosi monelta tän ikäisen neidin äidiltä olen kuullut, että aika samanlaista meininki 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *