Rakas esikoiseni aloittaa eskarin!
Meidän tuleva eskarilainen esittää välillä turhankin rohkeaa ja itsenäistä. Hän haaveilee, että saa kulkea yksin matkansa kouluun ja hengailla yksin kotoa. Minun on todella vaikea ajatella, että päästäisin sen vielä pitkään aikaan kulkemaan yksin tuonne liikenteeseen. Nämä pikkuiset on kuitenkin sen verran ajatuksissaan ja ajatus saattai karkailla millon minnekin, jos tielle osuu jotain mielenkiintoista.
Päiväkoti on ollut neidille todella tärkeässä roolissa monessakin suhteessa. Neiti oli kolme vuotiaaksi asti super rohkea ja sosiaalinen, mutta erityiseti päivähoidosta pois jääminen kuopuksen syntyessä sai hänestä esiin herkän ja varovaisen puolen. Enää ei uusiin lapsiin tutustuminen käynytkään samantien ja rohkeutta etsittiin todella kauan. Esimerkiksi toisen lapsen pikkuvauva aikaan vauvatreffeistä ei tullut yhtään mitään, kun neiti ei rohjennut leikkimään tuntemattomien isosisarusten kanssa, vaan turhautui sitten tilanteeseen vieressä, kun äiti koitti keskustella muiden äitien kanssa. Tämä on toisaalta myös iän tuomaa varovaisuutta, mikä on ihan plussaa myös. Sen sijaan tuttujen kavereiden kanssa hän osaa ottaa ilon irti ja on mahtavaa minkälaisia huikeita juttuja tämän ikäiset lapset jo keksii.
Tästä tuli nyt vähän tälläinen höpinä postaus, mutta ihan kivaa vaihtelua sellainenkin. Tiivistettynä siis, että suhdaututaan neidin kanssa aika neutraalisti eskarin alkuun, sillä oikeesti se ei juuri muuta vielä mitenkään tilannetta, paitsi että se on ns.” pakollista”. Eli kun aloitan syksyllä tekee 4pv viikko (woopwoop) on varmaan edessä aikamoiset keskustelut aamuisin, miksi neidin pitää mennä eskariin ja pikkuveli saa jäädä kotiin.
Minkälaisilla fiiliksillä teidän tulevat eskarit odottaa syksyä?
Nämä kuvat ovat muuten meidän kahdenkeskiseltä juhannusaaton yöttämän yön kävelyreissulta, jolta kerättiin kimppu kukkia. Edelleen sitä havahtuu siihen että miksi ei enemmän tee extempore kahden kesken lasten kanssa asioita, sillä kahden keskinen aika toisen kanssa on niin luksusta. Nytkin tämä oli niin pieni asia, mutta tuotti niin valtavasti iloa ja tärkeyden tunnetta toiselle. Muistan omasta lapsuudesta juuri juhannuksen siitä miten hienoa oli kerätä yhdessä kummitädin kanssa kimppu kauniita kukkia ja tehdä kukkaseppeleitä.