Onko tuntemattomalla oikeutta arvostella lapsen kasvatustasi?
Pakko myöntää, että minua ei juuri kukaan ole tullut neuvomaan kasvatus asioissa (lukuunottamatta tietenkin omaa äitiä :D). Minulla on ihana neuvolatäti, joka on aina vaan tsempannut ja kompannut minun kaikkia höpinöitä, eikä ikinä neuvonut tai arvostellut missään asiassa. Olin kaveripiirini ensimmäinen, joka sai vauvan, joten kukaan ei ole tullut kertomaan viisaita neuvoja rankasta koliikkivaiheesta, unettomista öistä tai uhmaraivareista. En ole lukenut yhtäkään kasvatus opasta ja todella harvoin luen mitään keskusteluja netin syövereistä johonkin ”lapsen vaiheeseen” liittyen. Toisen lapsen myötä varsinkin olen tullut siihen tulokseen, että parempi ottaa vaan rennosti ja luottaa siihen, että
vaiheita tulee ja menee. Pääasia, että lapsilla on turvallinen ja rakastettu olo perheessä.
Viime viikonloppuna sain kuitenkin kuulla ensimmäistä kertaa varmaan ikinä täysin tuntemattomalta ihmiseltä arvostelua lapsen kasvatustaitoihini liittyen. Oltiin lasten kanssa kauppakeskuksessa ja mentiin Lissun kanssa käymään naistenhuoneessa. Meidän eskarilainen on toki niin iso tyttö, ettei hän kaipaa samaan koppiin ketään mukaan, joten jäin oven ulkopuolelle. Ajattelin, että nyt onkin hyvä hetki saada tehokasta omaa aikaa pari minuuttia ja kaivoin kännykän esille ja selailin sitä. Lissu huhuili samalla vessasta, että ootko äiti siinä? Vastasin, että ”mmmm”. Samalla täysin vieras nainen tuli avautumaan, kuinka törkeää on että nykyään oma kännykkä on niin paljon tärkeämpi ettei lapselle viititä vastata kuin pelkällä muminalla. Ei sen vertaa jakseta ottaa keskittymistä pois puhelimesta, että vaivauduttaisiin puhumaan kuuluvasti ja selkeästi lauseilla.
ANTEEKSI MITÄ?!
Tämä menee kategoriaan missä äideille valitetaan, kun ne kaivavat leikkipuistossa kännykän esille samalla, kun lapset leikkivät kavereiden kanssa. Se hetki saattaa olla ainoa hetki, kun lapset eivät käy hurrigaanin lailla päälle ikuisine kysymyksineen ja tappeluineen. Meillä neiti on maailman kovin papupata, joka on äänessä valehtelematta 24/7. Hän ei siis osaa olla hiljaa,vaan höpöttää millon leluilleen, millon lauleskelee, millon kyselee kaikki maailman asiat tai sitten vaan härnää pikkuveikkaa. Minä en ole läheskään niin sosiaalinen, että jaksaisin jutella taukoamatta ja täytyy myöntää, jos vietän päivän neidin seurassa niin olen ihan puhki pelkästään siihen sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Kuka kehuu äitiä tai isiä?
Äidit joutuvat ilman kritiikkiäkin kokemaan lukuisia epäonnistumisen tunteita päivittäin. Mutta sanaako kukaan ikinä, että ompas teillä ihana lapsi tai voi kuinka kiltisti lapsi osaa käyttäyty kauppajonossa. Äidin ei tarvitse olla täydellinen, eikä myöskään perheen tai lapsen ei tarvitse olla täydellisiä. Sanotaan, että hetket kiitävät ohi nopeasti ja jokaisesta hetkestä tulisi ehtiä nauttia, jokainen hetki tulisi ehtiä elää. Täydellisyyteen pyrkiminen tuo järkyttävän määrän lisää stressiä ja vie rentouden vanhemmuudesta. Jospa vaan yritettäisiin olla pikkaisen enemmän epätäydellisiä vanhempia.
Oletko sinä ikinä saanut kuulla muilta arvosteluja omaan vanhemmuuteen liittyen?