Hae
Love Beyond Words

Terveellistä helpotusta suklaan himoon – suklaa chiavanukas

Kuinka moni nostaa käden ylös ja tunnustaa edelleen herkuttelevansa niillä  kaupan suklaavanukkailla? Löysin viime viikolla reseptin, joka on terveellinen vaihtoehto tälle paheelle, joten ajattelin jakaa sen myös täällä. Täytyy myöntää, että itse olen vielä todella alkutekijöissä näitten superfoodien osalta, sillä yleensä kiireessä kokkaan vaan niitä perusjuttuja, vaikka oikeesti musta ois hauska keretä testailee kaikkia uusia reseptejä, sillä kaupat on nykyään täynnä mitä eksoottisempia ja mielenkiintoisia raaka-aineita.

Suklaa chiavanukas

2 isoa annosta
2 banaania
5 rkl chiansiemeniä
3 rkl kaakaojauhetta
2 dl kaura- tai mantelimaitoa
1 dl vettä
4 tl kanelia

Soseuta banaani  ja lisää loput aineksista ja sekoita tasaiseksi. Anna vanukkaan turvota vähintään pari tuntia, mutta mielellään yön yli.

Vinkki1 Jos rakastat kookosta, niin voit myös lisätä sitä annokseen. Kookos-banaani-suklaa TOIMII!

Vinkki2 Jos haluat sileän vanukkaan, niin kaada seos blenderiin ennen turvotusta. 

Kaipaisin lisää vinkkejä mihin kaikkeen erityisesti chiansiemeniä voisi käyttää, tuli joskus innostuessa ostettua joku tukkupakkaus näitä ja mä oon super huono syömään esimerkiksi puuroja jne?
Ihanaa lokakuun alkua sinne! Toivottavasti saadaan nauttia upeista syyskeleistä pitkään! 🙂

Miten lapsen kasvatus eroaa maalla ja kaupungissa?

Me vietettiin lasten kanssa jälleen kokonainen viikko maalla. Lapsista onkin tullut oikeita maalaislapsia aina kun ollaan mummolassa. He menevät jo niin tottuneesti navetalla ja hoitavat varmoin ottein lehmiä ja kissoja. Aina kaupunkiin palatessa iskee vastaan pieni ahdistus paluusta hälinän keskelle, sillä lapsetkin nauttivat ihan eri tavalla olostaan, kun joka puolella on ympärillä tilaa ja pihalle saa mennä ja tulla vapaasti. Itsekin rauhallisessa ympäristössä pystyy ihan erilailla rentoutumaan, kun ei ole samanlailla kiire yhtään mihinkään.

 

Ei ole kiire töihin (sillä työpöytä odottaa viereisessä huoneessa). Ei ole kiire hakemaan ja viemään lapsia päiväkodista, sillä mummo pitää heille seuraa koko päivän. Ei ole kiire töistä kotiin panikoimaan sitä mitä laittaisia ruuaksi, sillä on muitakin apuna miettimässä päivän ruokia ja kokkailemassa/tiskaamassa. Ennen kaikkea ei tarvitse stressata mitä ohjelmaa keksisi lapsille, sillä heille on tarpeeksi jännitystä ihan arkisissa askareissa mitä maalla puuhastellaan. 

 
Ennen lapsia en olisi voinut kuvitellakaan asuvani missään muualla kuin kerrostalossa hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta. Siitä on jo 10 vuotta kun päädyin töitten perässä pääkaupunkiseudulle ja tänne sitä ollaan jääty. Olen kasvanut maalla, opiskellut Kuopiossa ja sen jälkeen muuttanut tänne. Minulla ei ole ikinä ollut mitään pakottavaa tarvetta asua juuri siinä tietyssä kaupungissa, sillä muuttojen yhteydessä olen oppinut, että hyviä ystäväsuhteita pystyy luomaan uusia myös uudessa paikassa. Vaikkakin se harmittaa ettei niitä kavereita enää varsinkaan näin lasten myötä nää kovin usein, jotka asuvat toisella puolella pk-seutua tai ihan eri puolella suomea.
Ollessani pieni, niin lapset pääsivät aika nopeasti maalla olemaan itsenäisesti omalla pihalla. Nykyään en uskalla edelleenkään päästää edes meidän kohta 6-vuotiasta yksin omaan pihaan, sillä asumme kerrostalossa ja pihassa ei ole oikeen mitään fiksua tekemistä, joten se lähtisi siitä aika nopeasti varmaan seikkailemaan jonnekin muualle minne en saa näköyhteyttä. Kaupungissa saa myös varoa jatkuvaa liikennettä ja meidänkin tulevalla koulumatkalla on tosi ruuhkainen tie, joka pitää ylittää. Maalla ei tarvitse juurikaan varoa muuta kuin maitoa-autoa joka toinen päivä. Toki sieltäkin löytyy paljon vaaranpaikkoja: korkeita paikkoa, myrkkyjä, isoja koneita, teräviä osia koneissa, isoja eläimiä, lietesäiliö jne. Mutta jotenkin silti uskon, että maalla on paljon helpompi antaa lapsen tutustua itsenäisesti ympäristöön kun selkeät rajat on sovittu.
Alakouluikäisenä meidän naapurissa asui kävelymatkan päässä muutama kaveri. Lähin oli alle n. 500m päässä. Kavereita sai siis seuraksi aina soittamalla. Nykyään koko kylällä on ehkä yksi ainut lapsiperhe! Eli muita kavereita täytyisi mennä tapaamaan 20 kilometrin päähän. Elämä olisi siis aika yksinäistä, kun ei olisi niin helposti seuraa kavereista. Lapsena yleensä vaan seikkailtiin metsissä, käytiin uimassa, pelattiin ja leikittiin navetoissa ihan keskenään. Myös äitinä minulla olisi varmasti ihan järkytys olla sellaisessa ympäristössä missä ei ole muita äitikavereita ympärillä. Olen tottunut siihen, että mikä päivä vaan on aina seuraa saatavilla, sillä alueella on paljon perhekahvila toimintaa ja puistoista löytyy aina myös seuraa.

Iso juttu on myös se, jos elää ihan perinteista maalaiselämää, niin silloin on aina äiti sekä isi kotona. Lasten ei siis tarvitse mennä päiväkotiin ja aina alakouluikäisenäkin on joku kotona koulun päättyessä. Meillä omat vanhemmat ovat olleet aina kotona ja tehneet töitä maatilalla. Onneksi nykyään on myös etätyömahdollisuuksia erilaisissa töissä, ja itsekin pystyn sitä hyödyntämään myös silloin kun meillä alkaa kouluarki, jottei lasten tarvitse olla pitkiä aikoja yksin kotona.

Ehkä kuitenkin se suurin asia mikä eroaa maalla elelyssä kaupunkiin on eläimet. Kaupunkilaislapset tuskin ikinä pääsevät niin läheiseen kanssa käymiseen eläinten kanssa mitä maalla on mahdollista tehdä. Meidän eskarilainen on todellinen lehmityttö, sillä hän viettää kirjainmellisesti navetalla 24/7. Hän haluaisi herätä sinne jo kukonlaulun aikaan, että näkisi varmasti myös kaikki mahdolliset aamutouhut siellä.
Yksi huikee asia on myös nähdä miten saada satoa omasta maasta. Näin syksyn tullen satokauden kasveja on lukuisia ja olisittepa nähneet meidän 2-vuotiaan ilmeen, kun pyysin häntä keräämään porkkanoita. Aluksi hän ei nähnyt porkkanoita missään, mutta vedettyään varresta porkkana paljastuikin maan alta. Maasta löytyi myös punajuuria ja erilaisia yrttejä. Lilian kävi myös keräämässä yhdessä kummitädin kanssa nokkosten siemeniä, josta saa valmistettua esimerkiksi maukasta ja terveellistä teetä.
Kaiken kaikkiaan meillä oli siis oikein ihana viikko maalla. Lapset eivät juurikaan kiukunneet ja tällä kertaa jopa nukkumaanmeno meni ilman sen suurempaa draaamaa 😀 Kyllä tää lasten kanssa reissaaminen muuttuu koko ajan helpommaksi kun ikää tulee lisää, sillä he ovat yhä enemmän omatoimisempia ja viihtyvät myös keskenään ja keksivät omaa puuhaa.
Onko siellä ruudun toisella puolella maaseudun lapsia? 🙂 

LUE MYÖS: VIIKKO ARKEA MAALLA