Hae
Love Beyond Words

Lapsen ensimmäinen lemmikki

Meillä on majaillut pieni lemmikki nyt jo nelisen kuukautta. Tiedätte varmasti sen perinteisen tarinan, kun lapset kinuavat omaa pientä karvapalloa mitä paijailla ja hoitaa. Neiti sai tahtonsa läpi 6-vuotispäivän kunniaksi ja meille ostettiin pieni ja söpö hamsteri. Haluttiin lähteä liikkeelle siis mahdollisimman helposta lemmikistä ja katsoa miten meidän 6-vuotias jaksaa pitää mielenkiintoa yllä lemmikkieläimen hoitoon liittyen. Täytyy sanoa, että en kyllä paljoa epäillyt etteikö meidän pikku äiti olisi valmis lemmikki eläimen hoitoon, sillä hän on aina ollut super eläinrakas ja viettäisi vaikka koko päivän mummolassa lehmiä ja kissoja hoitaen. Minusta tämä on ihana ominaisuus ja haluan myös rohkaista häntä sekä antaa hänelle vastuuta tässä asiassa.

 

Helppo ensimmäinen lemmikki

Meillä on tällä hetkellä arkena vain vähän tunteja aikaa viettää yhteistä aikaa kotona, joten ensimmäisen lemmikin on hyvä olla sellainen jo senkin puolesta mikä ei vaadi paljon seuraa tai huolenpitoa. Hamsteri on ainakin kaikkea sitä, sillä sitä ei juuri haittaa viettää päivää yksin, sillä se nauttii vaan kun saa nukkua koko päivän rauhassa. Iltaisin hamsteri nauttii kun lapset höpöttelee häkin vieressä. Hamsteriin oli aluksi hieman vaikea lasten luoda yhteyttä, sillä se tykkäsi lähinnä viettää aikaansa piilossa. Ainoat hetket jolloin lapset saivat luotua kontaktia oli silloin kun hamsteri päästetään vapaaksi ja lapset rakentelivat sille kivoja ratoja. Jokin aika sitten ostettiin sellainen pallo minkä sisälle hamsteri laitetaan ja se pystyy itse tutkimaan koko asunnon turvallisesti pallon sisällä itse juosten. Tämä oli ehdottomasti ihan super kiva juttu, sillä nyt hamsteri pääsee rohkeammin tutkimaan asuntoa eikä mene esimerkiksi sohvan taakse piiloon. Yleensä se pyöriikin pallon kanssa siellä missä me ollaan ja esimerkiksi oleilee keittiössä kun tehdään ruokaa 😀

Hamsterin kesyttäminen?

Me haettiin hamsteri lähi eläinkaupasta. Tehtiin heti alkuun aikamoinen virhe, sillä meillä oli neidin synttärit samalla viikolla. Asunto oli siis täynnä hälinää, joten hamsteri oli varmaan tosi stressaavassa tilanteessa heti uudessa kodissa. Hamsterin kesyttäminen vei siis aika paljon aikaa ennen kuin se uskalsi tulla esille. Alotettiin tutustuttaminen niin, että hänet otettiin pois omasta häkistä ja päästettiin vapaaksi ensiksi pitämällä käsissä. Vieläkään hamsteri ei oma-aloitteisesti tule häkistä suoraan kädelle, vaan joudun sen houkuttelemaan ensiksi esimerkiksi vessapaperirullaan 😀 Lapset eivät myöskään halua ottaa sitä suoraan käteen vaan pitävät sitä kädessä pallon avulla tai sitten laittavat jalat yhteen lattialla, niin että hamsteri juoksentelee jalkojen välissä. Ne tykkäävät myös laittaa hamsterin esimerkiksi nuken rattaisiin ja kuljetella ympäri asuntoa.

Miten pienet lapset osaavat käsitellä lemmikkiä? 

Luotan 100% siihen, että meidän 6-v osaa käsitellä hamsteria hellästi. Toki hän saattaisi esimerkiksi pelästyä, jos hamsteri pitäisi kimeää ääntä tai puraisisi häntä, jos se on sylissä, joten on tärkeää opettaa ettei hamsteria saa ikinä nostaa korkealle. Neiti on myös todella tarkka, että muut osaavat myös käsitellä lemmikkiä oikein. Minun on myös helppo luottaa, että lapset osaavat myös yhdessä olla rauhallisia lemmikin seurassa, sillä myös meidän 3-vuotias on niin rauhallinen luonne. Neiti on niin topakka opettamaan Patrikille asioita, ja on niin super ihanaa katsoa näiden kahden välistä kanssa käymistä, sillä he luottavat toisiinsa ja Patrik kuuntelee ja uskoo mitä isosisko sanoo.

 

Lemmikki reissun ajaksi?

Lemmikkien hankinnassa täytyy miettiä myös minne lemmikki laitetaan reissujen ajaksi. Isommat lemmikit, jotka vaatii seuraa ja ruokaa päivittäin vaatii jo paljon järjestelyitä reissujen ajaksi. Meillä oli 6-vuotta sitten kissa, jota kulki aina meidän mukana mummola reissuilla ja hotelleissa. Hamsteri ei välttämättä vaadi mitään jokapäiväistä aktiviteettia, niin sen voi paremmin jättää esimerkiksi viikonloppu reissun ajaksi kotiin, niin että joku käy sinä aikana kurkkaamassa että häkissä on kaikki kunnossa ja ruokaa sekä juomaa riittävästi.
Uskallan siis suositella hamsteria ensimmäiseksi lemmikiksi. Se on helppo hoitoinen niin vanhemmille kuin lapsille. Lapset oppivat käsittelemään lemmikkiä hellävaraisesti ja oppivat myös antamaan ruokaa sekä keksimään virikkeitä. Neiti kyllä edelleen kinuaa hieman haastavampia lemmikkejä, joita vois myös pitää sylissä ja ulkoiluttaa, sillä pikku hamsu ei juurikaan viihdy sekunttia pidempää sylissä 😀

Yksi kommentti

  1. S kirjoitti:

    Meillä myös hamsteri, 9kk ikäinen. Joka päivä jutellaan hänelle ja juoksutetaan usein niin sylissä, kuin myös juoksupallossa. Suosittelen myös "ekaksi lemmikiksi", mutta haluan painottaa, että vastuu nimenomaan aikuisella. Vaikka hamsteri ei vaadi samanlaista aktiivista huolenpitoa kuin esim. koira, se on silti elävä ja tunteva olento. Oma eskarilaiseni osallistuu aktiivisesti hoitamaan perheemme hamsteria, mutta en jättäisi missään tapauksessa valvomatta kahdestaan hamsterin kanssa, vaikka hamsterimme on täysin käsikesy ollut jo kasvattajalta tullessaan, ja vaikka poikamme on itse rauhallisuuden perikuva. Toinen juttu mitä haluan painottaa hamsteria harkitseville on tarpeeksi suuri asumus. Suositusten mukaan esim. Syyrialaisen asumuksen tulee olla hamsteriliiton mukaan 80x40cm, vaikka eläin itsessään onkin pienehkö. Monet tekevät juuri sen virheen, että ajattelee pienen eläimen sopivan pieneen häkkiin erakoitumaan ja mökkihöperöitymään, koska luonnekuvauksessa sanotaan ettei kaipaa jatkuvaa huomiota/läsnäoloa. Sen vuoksi ajattelinkin vähän herätellä, että ei se "ekan lemmikin helppous" ole niin yksiselitteistä, edes hamsterin kohdalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *