Kevään ensimmäinen lämmin päivä
Tänään oli kevään ensimmäinen päivä, kun ei ulos enää tarvinnut pukea takkia päälle. Miten voimaannuttava onkaan kun saa kylpeä auringosta saadussa energiassa. Tämä saa haaveilemaan jo kesästä ja sopivasti kesän ensimmäinen lomaviikko kuumotteleekin jo ensi viikolla. Tämä on niin odotettu pieni breikki tähän arkeen, sillä kevät on ollut aikamoista myllerrystä tähän asti. Jokainen meistä varmasti nyt tarvitsee sen pienen tauon arkeen, niin että voidaan tehdä perheenä rauhassa asioita, mutta myös saadaan ihan omaa aikaa.
Ikuinen matkakuume kevään tullen
Kevään lämpö sai minut taas haaveilemaan reissusta. Viime kesän jälkeen kerkesin tosin kaksikin kertaa karkaamaan etelän lämpöön, sillä työpaikalla oli asunto vuokrattuna Malagan lähistöltä. On aika outo ajatus, että oltiin noissa maisemissa vielä tasan kaksi kuukautta sitten yhdessä työkaverin kanssa. Tämän jälkeen maailma muuttuikin ihan täysin ja seuraavasta ulkomaanreissusta saa vaan haaveilla. Tasan vuosi sitten pidettiin myös perheen yhteinen lomaviikko toukokuussa, jolloin matkustettiin nelihenkisenä perheenä ensimmäistä kertaa ulkomaille. Matkakohteena oli kaunis ja monipuolinen Kossin saari. Lapset haluaisivat jo kovasti päästä uudelleen reissuun ja kyselevät vähintään viikottain koska he pääsevät Espanjaan reissuun. Tänä vuonna lomasuunnitelmat ovat kuitenkin ihan jotain muuta kuin reissaamista ja kaikki on oikeastaan vielä ihan avoinna. Toivon mukaan säitten salliessa päästäisiin ensi viikolla esimerkiksi mökille, sillä rauhallinen ympäristö keskellä ei mitään tekisi varmasti niin hyvää tässä tilanteessa.
Voimaa arkeen luonnosta
Ollaan saatu nauttia onneksemme tänä keväänä paljon myös aurinkoisista päivistä. Mikä on tehnyt tästä koronaelämästä paljon siedettävämpää, sillä ollaan pystytty ulkoilemaan päivittäin. Ollaan opittu nauttimaan luonnosta ja metsästä. Olen ollut huomaavinani, että myös Lilian on innostunut ihan uudella tavalla metsästä, vaikka aiemmin metsäretket ovat olleet hänelle ihan ehdoton nono. Poika sen sijaan rakastaa metsässä vaeltelua. Jokainen seikkailu metsässä on kuin menisi aina uuteen paikkaan, sillä aina vastaan tulee uudet kävyt, kivet, kiipeilypuut, purot ja majat. Olen myös itse oppinut nauttimaan luonnosta ihan uudella tavalla. Kevään tullen olen fiilistellyt lintujen laulua, auringon lämpimiä säteitä, kevään tuoksuja, hiirenkorvalla olevia puita, solisevia puroja ja kukkaan puhkevia kukkia.
Tämä kevät on opettanut meille pysähtymisen taitoa arjen pyörteistä. Vaikkakin työrintamalla se on toisaalta myös aiheuttanut kovaa stressiä kaikesta selviytymiseen, kun päiväkoti ei ole lastenhoito apuna. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsille tämä on ollut positiivinen juttu. He ovat jälleen saanut nauttia hitaista aamuista kainalossa ja sisarukset ovat saaneet viettää päivän yhdessä. Lapset ovat saaneet elää vielä hetken kiireetöntä arkea ilman mitään sen kummempia aikatauluja. He eivät omien sanojensa mukaan olleet kaipailleet ollenkaan päiväkotiin, vaikkakin ehkä äiti ja isi on kaipaillut sitäkin enemmän päiväkodin tuomaa apua arjen pyörittämiseen. Kaikesta kuitenkin selvitään ja tänäkin vuonna kevät on saapunut ja herättänyt jälleen luonnon eloon.
”Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, kadut olivat tyhjät, kaupat kiinni, ihmiset eivät menneet enää ulos.
Mutta kevät ei tiennyt siitä mitään.
Ja kukat alkoivat avautua
aurinko alkoi loistaa
ja pääskyset palasivat.
Ja taivas värjäytyi ruusunpunaiseksi ja siniseksi.
Aamuisin leipä ja kakut paistuivat.
Pimeä laskeutui yhä myöhemmin,
ja aamun valo tunkeutui aikaisin sisään suljetuista ikkunoista.
Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, ja lapset opiskelivat verkkoyhteydellä.
Ja iltapäivällä oli korvaamattoman peli-chatin vuoro.
Oli vuosi, jona ulos sai mennä vain ostoksille.
Pian kaikki sulkeutui, myös toimistot.
Armeija ryhtyi valvomaan liikkumista ja rajoja, koska sairaaloissa ei ollut enää tilaa kaikille.
Ja ihmiset vain sairastuivat.
Mutta kevät ei tiennyt sitä.
Ja silmut jatkoivat tunkeutumistaan esiin.
Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, ja kaikki määrättiin karanteeniin. Vanhukset, perheet ja myös nuoret.
Niin pelko muuttui todeksi
ja kaikki päivät tuntuivat samalta.
Mutta kevät ei tiennyt sitä
ja ruusut puhkesivat taas kukoistukseensa.
Yhdessä syömisen ilo löytyi uudelleen.
Ilo kirjoittaa niin, että mielikuvitus laukkaa vapaana.
Ilo lukea ja lentää kuvitelmien matkassa.
Oli eräs, joka opetteli uuden kielen.
Eräs, joka tarttui uudelleen valmistumista vailla oleviin opintoihinsa.
Eräs, joka ymmärsi rakkautensa suuruuden jouduttuaan eroon elämästä.
Eräs, joka lakkasi tyytymästä tietämättömyyteen.Eräs, joka sulki toimiston ja avasi kahdeksanpaikkaisen ravintolan.
Eräs, joka jätti tyttöystävänsä huutaakseen maailmalle, että rakastaakin parasta kaveriaan.
Oli eräs, joka ryhtyisi lääkäriksi auttaakseen kaikkia, jotka huomenna tarvitsisivat apua.
Oli vuosi, jona ymmärrettiin tervehdysten ja aitojen tunteiden merkitys.
Vuosi, jona maailma tuntui pysähtyvän
ja talous romahtavan.
Mutta kevät ei tiennyt sitä
ja kukat tekivät tilaa hedelmille.
Ja sitten saapui vapautuksen päivä.
Olimme kaikki TV:n ääressä ja pääministeri sanoi Yleisradiolle, että hätätila oli päättynyt ja tauti hävinnyt taistelun.
Että me italialaiset olimme voittaneet yhdessä.
Ja niinpä me lähdimme kaduille.
Kyyneleet silmissämme.
Ilman hengityssuojia ja hansikkaita.
Syleilimme läheisiämme niinkuin he olisivat veljiämme.
Ja silloin saapui kesä.
Koska kevät ei tiennyt sitä
ja oli jatkanut olemistaan.
Huolimatta kaikesta.
Huolimatta taudista.
Huolimatta pelosta.
Huolimatta kuolemasta.
Koska kevät ei tiennyt sitä
ja opetti meille kaikille
elämän voiman.”
– Irene Vella Venetsialainen runoilija. Suomentanut Iida Riekko.
LUE MYÖS