Hae
Love Beyond Words
Kaupallinen yhteistyö

XPLORA -Lapsen turvallinen ensimmäinen puhelin

Kaupallinen yhteistyö: Kulta-Center Oy
*Sisältää mainoslinkkejä

Alkuviikosta tuleva koululainen teki upean unboxing videon tästä Xplora älykellosta instagramin puolella ja lupailin silloin, että kerron käyttökokemuksia vielä tämän viikon puolella. Meillä on syksyllä edessä koulun aloitus, joten ajankohtaisena aiheena on myös ensimmäisen puhelimen hankinta. Meillä eskarilaisella on ollut noin puoli vuotta meidän vanha puhelin käytössä, jolla hän on voinut olla yhteydessä kavereihin/sukulaisiin sekä pelailla pelejä ja katsoa videoita. Viime aikoina neiti on kuitenkin harjoitellut kovasti myös ulkona yksin liikkumista ja aloin kokemaan ahdistusta puhelin käytöstä silloin, kun en ole vahtimassa tilannetta ulkona. Puhelin on kuitenkin erittäin tärkeä olla mukana, jos lapsi liikkuu siellä yksin.

XPLORA 4

Oma älypuhelin toi valtavan määrän  huolta myös liikennetarkkaivaisuuden osalta. Muistaako lapsi varmasti olla valppaana liikenteen joukossa, eikä tuijota puhelimen näyttöä samalla kun hän ylittää autotietä? Toki stressin aiheena on se, että mitenkä älypuhelin pysyy ehjänä, jos se sattuu tippumaan leikkien tiimellyksessä asfalttiin tai se unohtuu jonnekin puiston penkille, josta joku varastaa sen omaan käyttöön. Älypuhelimet avaavat myös ovet kaikkialle internettiin (vaikka niitä yrittäisikin rajottaa esimerkiksi Family Linkin avulla). Olenko siis valmis ottamaan sen riskin, että lapsi eksyy katselemaan esimerkiksi väkivaltaa tai pornoa? 

lapsen ensipuhelin

XPLORA 4 luo turvaa ja helpottaa yhteydenpitoa

Mahdollisuus päästä testaamaan Kulta-Centerin kanssa XPLORA 4 älykelloa ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. XPLORA:ssa  yhdistyy kaikki kännykän hyvät puolet  ja siitä on poistettu kaikki vaaralliset ominaisuudet lasten kannalta.  Kellopuhelimella voi soittaa tavallisia puheluja sekä videopuheluita ja laittaa tekstiviestejä ennalta tallennettuihin numeroihin. Kukaan tuntematon numero ei siis ikinä pääse soittamaan tai laittamaan viestiä lapsen puhelimeen, ennen kuin vanhempi on tallentanut numeron. Kellosta löytyy lisäksi GPS- seuranta ja voit myös asettaa turvarajan joten jos lapsi poistuu turvallisen alueen sisältä, saat siitä ilmoituksen älypuhelinsovellukseen. Turvarajoja on mahdollista asettaa useita, esimerkiksi koti-koulu tai koti-mummi. Vanhemman puhelimeen tulee myös ilmoitus siitä, kun XPLORAn akku tarvitsee ladata. Puhelimesta löytyy myös SOS-hätäpainike hätätilanteiden varalle. Kun painiketta painaa, niin se lähettää välittömästi lapsen sijainnin vanhemmille sekä kuvan paikasta.

vedenkestävä puhelin

XPLORA on myös vedenkestävä, joten puhelimen kanssa voi vaikkka uida. Testattiin tätä ominaisuutta viikko sitten rannalla ja miten hauskaa olikaan soittaa puhelu mummolle suoraan järvestä pulikoinnin lomasta!

Meillä neiti oli todella innoissaan älykellon saavuttua, sillä hänen kaverillaankin on sama puhelin. Hän itse sanoi, että kello on paljon helpompi ottaa mukaan ulos, kuin iso älypuhelin, jolle täytyy aina muistaa ottaa mukaan laukku johon sen laittaa. XPLORA kulkee mukavasti koko ulkoilun ranteessa, eikä sitä tarvitse alkaa etsimään laukun pohjalta tai puiston penkiltä kun haluaa saada yhteyden vanhempiin.  Ja voin kertoo, että tämän ikäiset vielä soittelevat aika taukoamatta mitä milloinkin puuhaavat. Ja toki myös vanhempana haluan saada heti aina lapsen kiinni silloin kun on tarve.

turvallinen ensimmäinen puhelin XPLORA

Kuinka pitkäikäinen älykello on?

Ainona miinuksena koin sen, että kuinka pitkäikäinen kello lopulta on? Tän ikäisille alkaa olla jo niin tärkeää, että itsellä on myös samat tavarat mitä muilla lapsilla. Mutta olipa kello miten pitkään sitten lopulta käytössä, niin ainakin se on se kaikista turvallisin tapa treenata puhelimen käyttöä itsenäisesti.  Ja varsinkin jos parhailla kavereilla on myös älykellot, niin kellon käyttö on varmasti tosi kiva juttu! 😉  Älykello ei myöskään varmasti mene niin helposti rikki mitä älypuhelin menee, kun kerran sen pudottaa asfalttiin. En varmaan nimittäin ole ainoa, joka on kuullut kauhutarinoita siitä kuinka mones kännykkä on jo ostettu sellaiselle pienelle alakoululaiselle.

xplora ominaisuudet

Tähän loppuun olen vielä koonnut listauksen XPLORA 4  ominaisuuksista.

XPLORA 4 monipuoliset ominaisuudet

puhelut vain ennalta määrätyille henkilöille

viestit- ja ääniviestit, emojit

kamera, jolla voi ottaa kuvia tai soittaa videopuheluita

gps-paikannin

turva-alueet

hätäpainike

vedenpitävä

60 tunnin valmiusaika

sekuntikello, jonka avulla voi vaikka juosta kilpaa kavereiden kanssa

kalenteri, jonne voi lisätä muistutuksia esim ” tänään iltapäiväkerho”

askelmittari, joka kannustaa liikkumaan

suunniteltu kestämään lasten leikkejä, pysyy turvallisesti ranteessa

vanhemmille helppokäyttöinen sovellus, josta pystyy seuraamaan lapsen liikkeitä

 

Lue lisää XPLORAN ominaisuuksista Kulta-Centerin sivuilta. 

Kulta-Centerin sivuilta tämän älykellon on myös mahdollista ostaa pienellä alennuksella

sekä ilmaisella toimituksella suoraan kotiovelle

 

Minkälaisen ensipuhelin olet hankkinut lapselle? 

Lue myös:

Esikoisen eskari ohi!

Lapsen ensimmäinen lemmikki

Kaupallinen yhteistyö: Kulta-Center Oy

5 kommenttia

  1. Jasmin kirjoitti:

    Kattava postaus tuosta puhelimesta!
    Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

    ♥ Aurinkoista kesää!♥

  2. Anna/Kello neljän aamukahvi kirjoitti:

    kuulostaa hyvältä!

  3. Sonja kirjoitti:

    Onpas hyvä keksintö! Vaikuttaa kyllä toimivalta!

  4. tuulanneli kirjoitti:

    Onpas mielenkiintoinen keksintö!

  5. maria_lovebeyondwords kirjoitti:

    Kiitos! Tämä on kyllä super keksintö ja todella käytännöllinen pienelle lapsille! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *