Hae
Love Beyond Words

Ensi vuonna perhevapaat jaetaa tasan vanhempien kesken

Pidemmät perhevapaat, yhtä suuret vanhempainrahakiintiöt molemmille vanhemmille ja enemmän joustoa perhevapaan sijoittamiseen. Kaikkea tätä tarkoittaisi perhevapaauudistus, jonka on määrä tulla ensi vuonna voimaan. Jos lakiuudistus hyväksytään eduskunnassa sellaisenaan, muutos koskee perheitä, joissa lapsen laskettu aika on 4.9.2022 tai sen jälkeen.

Täytyy sanoa, että nämä pohdinnat on mulle ihan lemppari aiheita, sillä näissä voin hyödyntää myös omaa vakkarityötä palkka-henkilöstöhallinnon parissa. Kyselinkin jokin aika sitten instagramissa fiiliksiä muutoksen suhteen ja sain siihen hyvin vastauksia. Kiitos super paljon niistä! Aluksi hieman taustatietoa uudistuksesta ja nykyisestä mallista.

perhevapaauudistus

Mitä perhevapaauudistus tarkoittaa?

Ennen uudistusta vanhemmilla on äitiys-, isyys- ja vanhempainrahapäiviä yhteensä n. 11 kuukautta. Näistä päivistä äidille pelkästään 105 ja isälle enintään 54. Loput 158 vanhempainrahapäivää vanhemmat voivat jakaa keskenään, joista kuitenkin pääsääntöisesti äiti pitää kaikki.

Uudistuksen myötä ansiosidonnaisia vanhempainpäivärahapäiviä olisi yhteensä 360 eli yli 13 kuukautta. Äitiys- ja isyysrahat jäisivät historiaan. Niiden sijaan kumpikin vanhempi saisi 160 vanhempainrahapäivän kiintiön, eli noin kuusi ja puoli kuukautta vanhempainvapaata. Kiintiöstä 0–63 päivää eli enintään 10,5 viikkoa olisi mahdollista luovuttaa esimerkiksi toiselle vanhemmalle. Lisäksi äiti saisi 6,5 viikkoa raskausrahaa loppu raskauden ajaksi. Käytännössä siis (jos käsitin oikein), jos isi ei halua pitää omaa osuuttansa niin äidin vanhempainrahaa kausi päättyisi viimeistään vauvan ollessa reilu 9kk iässä (kun isä luovuttaa 10,5 viikon osuuden äidille). Mutta jos isi pitää kaikki omat kiintiönsä vauva olisi yli 13kk ikäinen. Perhevapaita voi myös pitää useassa eri jaksossa ennen kuin lapsi täyttää 2 vuotta.

Pikaisen instagram kyselyn tuloksena ensivaikutelma uudistuksesta meni aika tasan. 58% piti uudistusta hyvänä ja loput huonona.

Onko iseistä koti-iseiksi?

Perhevapaa uudistuksen perimmmäinen tarkoitus on rohkaista isejä olemaan enemmän kotona lasten kanssa. Kyselyyn vastanneista suurin osa piti max 18 päivää isyyslomaa. Yllättävän moni kuitenkin piti isyyslomaa 18-54 pv(39%) ja muutama kertoi pitäneensä tätäkin enemmän. Nyt kun porkkanana on pitempi pätkä ”isommalla rahalla”, niin saa nähdä kuinka moni tarttuu tähän.

Mielenkiintoista oli, että VAIN 24% kohdalla mahdollisesta pitemmästä isyyslomakaudesta oltiin keskusteltu kotona. Uskon, että tämä uudistus herättää ainakin keskustelua kotona. Ainakin meillä oltiin heti sitä mieltä, että jos isällä olisi ”helppo työ” jäädä pois, niin tälläinen varmasti ainakin joltain osin tulisi hyödynnettyä. Silloin, kun tilanne oli meille ajankohtainen, niin meillä ei edes keskusteltu siitä, että isä esimerkiksi hoitovapaalla. Muistaakseni kuitenkin molempien lasten kohdalla hän piti perus 3 viikon lisäksi vähän lisää isyyslomaa minun ollessa töissä. Nämä ajoittuivat yleensä siirtymävaiheeseen, kun lapsi harjoitteli jo päiväkotia (miten helppoo?! :D) tai hän halusi pidentää kesälomaa. Oi, että!

Kyselyyn vastanneista naisista 59% olisi myös ollut valmis luopumaan ajasta kotona. Eli tässäkin ollaan varmasti uudenlaisten keskusteluiden äärellä, sillä tosi iso prosentti ei oikeasti edes haluaisi mennä vaihtelun vuoksi esimerkiksi töihin.

Olisiko arki helpompaa, jos perhevapaat jaetaan paremmin?

Arjen kotona raskaaksi koki jopa 42% vastanneista. Mutta 42% uskoi myös, että arki ei olisi yhtään helpompaa jos isä olisi enemmän lasten kanssa kotona. Loput 58 uskoi, että arki olisi helpompaa. Ainakin se olisi vaihtelua, mutta ainakin nykytilanteessa isien on myös paljon vaikeampi ehkä sopeutua kotiarkeen, sillä isejä näkee niin vähän arkipäivisin lasten kanssa puistoissa yms. On ehkä vaikeaa saada samanlaista vertaistukea mitä äidit saa. Uskon kuitenkin, että pieni vaihtelu virkistää, sillä silloin molemmat pääsevät hyppäämään toistensa rooleihin. Isät näkevät ettei kotona oleilu ole pelkkää ”lomaa”. Ja äidit näkevät että työn ja kotiaskareiden yhdistäminen on myös stressaavaa. Iseille on kuitenkin varmasti todella ainutlaatuista päästä luomaan sitä yhteyttä lapseen ilman äidin läsnäoloa.

Lopputulema kuitenkin oli, että 17% uskoi, että tämän uudistuksen myös isi pitäisi enemmän perhevapaita ja 83% mukaan tilanne pysyisi samana. Meillä tämä uudistus olisi varmasti edes hieman lisännyt isin kotiaikaa riippuen työnantajasta. Sillä pitää myös muistaa, että lomailut on super haastavia tilanteita myös työantajalle. Esimerkiksi malli, jossa esitetetään että isä ja äiti vuorottelevat parin kuukauden pätkissä perhevapaita ei mitenkään kuulosta realistiselle. Kukaan työantaja ei varmasti halua etsiä parin kuukauden välein sijaisia.

äitiysloma

Tämä on se miltä perhevapaa kuvitelmissa vois näyttää, mutta testaamalla selviää kuinka todellista chillailu altaan reunalla todellisuudessa on.

Perhevapaat puoliksi:  hyvät ja huonot puolet

Hyvinä puolina koettiin vanhempien tasavertaisuus. Voin sanoa, että ainakin meillä ne suurimmat kiukutukset syntyi siitä, kun toinen ei vaan tajunnut miltä tuntuu esimerkiksi kuunnella itkuhuuto raivoa tuntikaupalla päivät ja juosta pienten lasten päähänpistojen perässä. On vaikea ymmärtää miksei esimerkiksi kerkeä myös tehdä kaikkia niitä miljoonia kotiaskareita yhä uudelleen ja uudelleen päivän aikana, kun lapsi onnistuu tekemään yhä enemmän sotkua siinä ajassa kun yhden nurkan saa kuntoon. Jos myös toisella vanhemmalla olisi esimerkiksi siinä välissä kuukauden mittainen pätkä testata kotiarkea, niin siinä ajassa saa jo aika mukavan kuvan myös siitä puolesta ja vältytään mahdollisesti pieniltä turhautumisilta.

Huonona puolena nähtiin valinnanvapauksen puute. Jokaisella perheellä pitää olla oikeus päättää kuka on kotona ja kuka töissä/opiskelemassa. Monesti on se tilanne, että toinen vanhempi on niin sidoksissa esimerkiksi siihen työhön, että ei ole edes mahdollisuutta pitää yhtäkkiä pientä taukoa.

Mielenkiinnolla odotan, että edesauttaako mahdollisesti ensi vuonna voimaan tuleva muutos isien kotiin jäämistä, vai ei. Ainakin meillä on monesti uhottu myös tätä, että kuinka chillii oiskin olla koti-isä 😀 Tosin isit osaa ottaa varmasti chillimmin mitä me äidit arjen kotona. 😀

Mitä luulet, olisiko teillä isit enemmän kotona uudistuksen myötä? 

LUE MYÖS:

Saako isi olla läsnä lapselle?

Pärjääkö osa-aikatyöllä rahallisesti?

 

Baby shower juhlat hotelli St. Georgessa

Viikonloppuna juhlittiin ihanan ystävän Baby Shower juhlia hotelli St. Georgessa. Niin harvoin ylipäätään tulee järjestettyä mitään aikuisten juhlia, joten tälläiset jutut on niin ainutlaatuisia hetkiä, vaikka pyritään ystävien kesken aina järjestämään juhlia aina kun siihen on aihetta ja  uusi tulokas vauva jengiin on todella iso syy järjestää jotain todella ainutlaatuista. Hotelli St. George tarjosi aikuisten juhliin ainutlaatuisen miljöön, sillä huoneet ja tunnelma oli todella rauhottava. Myös Spa osasto oli tehty aikuiseen makuun, eikä aamupalallakaan näkynyt juoksevia lapsia. Tälläinen rauhallinen rentoutuminen ystävien kesken tekee  hyvää ennen hyppyä vauvarumbaan.

it's a boy

Mitä kaikkea Baby Shower juhlat sisälsi?

Meidän ystäväpiirissä on jo monta pienokaista, joten olen onneksi päässyt osallistumaan useampiin juhliin. Juhlien suunnittelu ja odottaminen on ihan parasta! Ja mikä ihaninta, kun pääsee yhdessä fiilistelemään tulevaa isoa muutosta elämässä. Näissä juhlissa voi puhua luvan kanssa niin paljon kuin haluaa omista pikku muruista. Mutta mitä kaikkea muuta juhlissa tehdään kuin höpistään vauva-arjen haasteista yön pikku tunneille asti? Meidän juhlat menivät jota kuinkin näin.

Paikka

Meillä oli tällä kertaa helppo tehtävä saada kaikki koristeet ja tarjoilut ajoissa paikalla, sillä paikkana oli hotelli. Kenenkään ei tarvinnut tehdä etukäteen suursiivousta ja järjestää kotia tyhjäksi. Ainoa mitä tarvitsi järjestää oli hoitaa vapaapäivä työpaikalta ja saada myös tuleva isä mukaan juoneen.

Hotel St. George

tarjoilut

Yleensä tarjoilut hoidetaan aina nyyttärihengessä, mikä on näppärää, sillä kenenkään ei tarvitse ahertaa koko aamua keittiössä. Ruoka tilattiin myös Woltilla suoraan huoneeseen, joten saatiin keskittyä vain ainoastaan siihen olennaiseen: eli rentoutumiseen.

Baby Shower kakku

nyyttärit

Ohjelma

Perinteisisti juhlissa on aina jotain kivaa vauvoihin liittyvää ohjelmaa ja niin oli myös meillä.

Baby-visa ja unelmakartta

Vauvan mitat, syntymäpäivä, nimi yms. näitä valmiita pohjia löytyy paljon netistä. Täytettiin tiedot vihkoon ja jokainen sai täyttää myös unelmakartta tyylisesti oman sivun vihosta leikellen aiheeseen sopivia kuvia ja sanoja lehdistä.

10 sekunnin arvauksia vauva-arjesta

Tuleva äiti sai myös selittää 3 ensimmäistä sanaa  mitä tuli mieleen vauva-aiheisiin liittyen. Aikaa oli ainoastaan 10 sekunttia. Myös nämä vastaukset ikuistettiin vihkoon.

Boon Nam ravintola

Boon Nam aamiainen

Polaroid kamera

Digiaikana tulee enää super harvoin kehitettyä kuvia, joten meillä oli mukana polaroid kamera, jolla saatii räpsittyä kuvia illasta ja liimattiin ne myös vihkoon mukaan.

Vauvakuva arvaus

Jokainen vieras toi myös oman vauvakuvan ja tulevan äidin tuli arvata kuka oli kuvassa. Nähtävästi näytetään edelleen ihan samoilta, sillä kaikki meni oikein 😀

Vaippakakku

Lahjat olivat piiloteltuina perinteiseen vaippakakkuun, jonne olin itse väsännyt neulomalla tupsupipon. Tai oikeastaan meidän 8-vuotias teki pipoon tupsun ja hän innostui projektista niin, että keksi siitä bisnes idean. Kuulemma meidän pitää laittaa firma pystyyn, jossa minä neulon pipot ja neiti tekee tupsut.

Spa hemmottelu

Päästiin myös rentoutumaan saunaan ja Spahan.

St. George Spa

Hotel St. George Spa

Mikä parasta niin tällä kertaa ilta ei päässyt loppumaan kesken. Yleensä vauvajuhlissa aika loppuu kesken, sillä ohjelmaan ja herkutteluun menee aikaan. Nyt, kun aikaa oli myös yö ja aamu, niin aikaa jäi myös siihen höpöttelyyn. Aamulla vielä käytiin ahkerana 2 aamuvirkun kanssa salilla ennen luksus aamupalaa.

Oletko sinä ollut Baby Shower juhlissa? Mikä on ollut mieleen painuvin ohjelmanumero? 

LUE MYÖS: 

Flamingokakku