Hae
Love Beyond Words
Kaupallinen yhteistyö

Loviisa lapsiperheen matkakohteena

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kotka-Hamina

Loviisa oli meidän perheellä tämän kesän bucket listalla. Olen nähnyt paljon kuvia kauniista Loviisasta, joten haluttiin päästä myös itse kokemaan pienen kaupungin idyllinen tunnelma, niimpä tehtiin viime viikonloppuna päiväretki sinne! Loviisa on kaupunki, joka on täynnä vanhoja kauniita puutaloja, kapeita katuja ja upeita puutarhoja. Tämä on kaupunki, jossa kuljetaan pitkin hiekkakatuja ja jossa  puutarhojen kukat kukkivat upeina toivottaen matkailijat tervetulleeksi Loviisaan.

Loviisa on kätketty helmi kotimaassa

Täytyy sanoa, että päivän visiitti Loviisassa ylitti odotukset. Kaupunki on todella kaunis kesäinen kaupunki, jossa on säästänyt paljon vanhan ajan tunnelmaa aina entisajan salakapakoista lähtien. Verrattuna suosituimpiin kesäkaupunkiin, niin Loviisassa oli helppo liikkua, sillä ihmisiä ei ollut niin paljon liikkeellä. Oltiin heti aamupäivästä liikenteessä, jolloin kaikki ravintolat vasta availi oviaan. Pienestä kaupungista löytyy monta kohdetta, mistä löytyy lapsillekin mieluisaa katseltavaa. Esimerkiksi jo pelkästään uimarantoja on monta. Käytiin tutustumassa Plageniin, joka oli upea hiekkaranta, jossa oli pitkään matalaa. Rannalle mahtui tosi hyvin, vaikka oli helteinen sunnuntai päivä. Uimarannan vieressä on kesäkioski, jonka itsetehdyt vohvelit kannattaa ainakin testata! NAM!

Plagen uimaranta Loviisa

Plagen Kiosk vohveli

Onneli ja Anneli leikkiPuisto

Lapsiperheille ehkä tunnetuin maamerkki Loviisassa on Onneli ja Annelin leikkipuisto. Onneli ja Anneli -elokuvat ovat kuvattu Loviisassa vuosina 2013-2016. Oikea Onnelin ja Annelin talo Kappelinpuiston leikkipaikalla. Tämän lisäksi pienempi leikkimökki löytyy rantatien varrelle rakennetussa leikkipuistossa. Kuvaus lokaatioita pääsee ihastelemaan ympäri Loviisaa ja voit ladata kartan pongailuun täältä. Pääset aistimaan aidon Kissanmintun kaupungin tunnelmaa!

Onneli ja Anneli leikkipuisto

Onneli ja Anneli talo

Loviisan laivasilta

Loviisan Laivasilta kerää varmasti ihastelijoita niin läheltä kuin kaukaakin. Täällä pääsee takuuvarmasti aistimaan sitä vanhan ajan tunnelmaa, sillä tunnelmaa luovat punaiset suola-aitat. Näiden sisältä löytyy kahviloita, merenkulkumuseo, kesäpuoteja ja taidetta. Täällä järjestetään myös paljon tapahtumia. Laivasillalta pääsee myös risteilylle Svartholman merilinnoitukseen, joka on Suomenlinnan sisarlinnoitus.

Loviisa laivasilta

Loviisan ravintolat

Loviisasta löytyy lukuisia ravintoloita ja kahviloita. Me syötiin lounas Kahvila-Ravintola Laivasillalla. Annoskoot olivat ainakin super isoja ja en jaksanut syödä omaa ceasar-lohisalaattia yksin kokonaan. Laivasilta sijaitsee ihan venesataman vieressä, joten samalla voi ihastella sataman tunnelmaa.

Ravintola Laivasilta

Plagenin Kioskin lisäksi käytiin kahvittelemassa Tuhannen Tuskan Kahvilassa. Tämä kahvila täytyy ehdottomasti kokea, jos retki suuntautuu Loviisaan! Siellä itse tehdyt tarjottavat nautitaan kauniissa puutarhassa kauniista astioista. Tunnelma on todella maagisen hiljainen. Kahvilan nimi juontaa juurensa siitä, että kieltolain aikana talossa on toiminut salakapakka. Tuhannen Tuskan Kahvila sijaitsee Mariankadulla lyhyen kävelymatkan päässä laivasillalta.

Tuhannen Tuskan Kahvila

Loviisasta  jäi todella positiivinen fiilis. Jos kaipaat aikamatkaa entis ajan leppoisaan fiilikseen, niin päiväretki Loviisassa on just se juttu! Viime viikonloppuna oli oikea tapahtumakin, jossa Kuningas teki vierailun  satamaan, josta matka jatkui torille. Aika huikeen näköistä, kun ihmiset olivat pukeutuneet entisajan pukuihin. Paljon jäi vielä näkemättä ja seuraavalle päiväretkella pitää kokea Strömforsin vanha ruukkialue ja Svartholman merilinnoitus.

 

 

Oletko käynyt Loviisassa? Mitkä on sinun suosikki paikat siellä?

Lue myös: 

Kotka lapsiperheen matkakohteena

Kesäsuunnitelmat vuonna 2021

Tänä vuonna olen nähnyt erityisen paljon postauksia otsikolla kesäsuunnitelmat ja bucket list kesälle 2021. Ehkä tähän on osasyynä ikuisuudelta tuntunut elämä erilaisten rajoitusten kanssa ja nyt odotetaan vaan sitä kesää, jolloin voisi taas mahdollisesti elää vähän vapaammin. Ja täytyy myöntää, että itsekin olen odottanut kesää ja erityisesti sitä aurinkoa. Olen aika 50/50 sen suhteen miten paljon haluan suunnitella ohjelmia, mutta rakastan etsiä erilaisia vinkkejä mielenkiintoisista kohteista, jossa olisi mahtava ihana käydä kesällä. Tämän takia on kivaa selata juuri tämän kaltaisia postauksia, sillä niistä löytyy varmasti aina uusia vinkkejä. Toivottavasti sinäkin siis löydät tästä postauksesta jotain kivoja vinkkejä kesää varten.

         Sotkamo ranta

Kesäsuunnitelmat vuonna 2021

Reissu mummolaan! 

Viimeksi oltiin maalla syyslomalla, joten pitkä talvi ja kevät on tuntunut tässä välissä ikuisuudelta. Tämä ensimmäinen mummolareissu on juuri nyt meneillään. Ja onkin todella erityistä, että ollaan varmaan ekaa kertaa koko porukalla täällä koko viikko. Minä teen tämän viikon normisti töitä, mutta miehellä alkoi nyt 2 viikon kesäloma. Kiva siis, että tulee tällainen aika rento startti kesään. Myös toinen reissu pelkästään lasten kanssa on suunnitteilla heinäkuulle, niin että koululaiselle olisi jotain järkevää tekemistäkin kesällä.

kesäsuunnitelmat 2021

kesä maalla

koululaisen uimakoulu ja heppaleiri

Mummolasta palattua ekaluokkalainen suuntaa uimakouluun ja tämän jälkeen heppaleirille. En saanut puhuttua häntä ympäri mihinkään koko päivän mittaiselle perus kesäleirille, mitä esimerkiksi kaupungilla oli. Ne maksoi jotain reilu 30e/vk ja kesti n. 9-15. Ihan mahtava juttu olis kyllä ollut tuollainenkin ja ennen kaikkea edullinen. Onneksi kuitenkin löydettiin nämä kaksi juttua mitä neiti odottaa kovasti.

Ellinooran keikka Allas Sea Poolilla

Allas Sea Poolilla järjestetään koko kesän keikkoja (ainakin toivottavasti) 😀 Joten on ihan huippua päästä taas pitkästä aikaa nauttimaan livemusiikista. Kaikki tapahtumat löytyy täältä.

kesäjuoma

Päiväretki Mustasaareen ja/tai SAARISTOMUSEO PENTALA

Mustasaari on ollut jo pitkään to do listalla. Ja nyt omalla lomaviikolla haluan vihdoin tehdä sinne päiväretken lasten kanssa. Siellä pitäisi majailla myös lampaita ja kaneja vapaana sekä hyvä uimaranta lapsille.

Toinen retkipaikka on Pentala Espoon saaristossa. SIellä on ainutlaatuista kalastaja tunnelmaa ja paljon vanjoha museorakennuksia.

yö teltassa

Lapsena tykkäsin itse nukkua lähes koko yön teltassa. Telttaretki onkin hauskaa ja edullista puuhaa kesäisin. Teltan voi pystyttää vaikka omaan kotipihaan.

Retki mansikkapellolle

Kesän yksi hienoimpia juttuja on, kun luonnosta löytyy vaikka mitä syötävää. Tänäkin kesänä varmasti tulee mentyä poimimaan mansikoita suoraan mansikkatilalta. Ja määrän ei tarvitse oikeasti olla mikään iso, sillä joku päivä voi vaikka poimia vaan mansikat kakkua varten, jos ei houkuttele kyykkiä pellolla koko päivää 😀

kesä ja lapset

Osallistua leikkipuistojen kesätoimintaan

Ihan mahtavaa, että tänä kesänä on taas ohjattua toimintaa lapsille pääkaupunkiseudulla. Omalla lomalla tullaan varmasti käymään eri leikkipuistoissa osallistumassa näihin. Helsingin puolella tarjolla on myös ilmainen lämmin lounas ja Vantaan puolella eväspussit. Lämmintä lounasta tarjoavat leikkipuistot Helsingissä löydät tästä linkistä.  Leikkipuisto kartttaa katsella huomaa kyllä, että miten super paljon erilaisia leikkipuistoja olisikaan vielä käymättä. Ollaan käyty esimerkiksi Mäkitorpassa ja Intiassa, jotka on ollut tosi kivoja! Tänä kesänä aiotaan mennä ainakin leikkipuisto Lampeen, jossa on esimerkiksi iso merirosvolaiva. Mikä on sinun suosikki leikkipuisto? 

Mökkireissu Kalajoelle

Meidän perheen yhteisellä lomaviikolla suunnataan Kalajoelle. Emme ole ikinä käynyt siellä päin koko perheen kanssa, joten on super kivaa nähdä pitkästä aikaa upeat Kalajoen hiekkasärkät. Käydään ehdottomasti myös Kokkolassa, jossa on suomen pisin hiekkaranta Vattaja. Yksi ihana paikka Kokkolassa vaikuttaisi olevan myös Toivosen eläinpuisto. Sieltä löytyy museokylä, jossa on esimerkiksi vanha kyläkauppa, leipomo sekä esillä vanhoja autoja ja traktoreita. Rakennuksia on 50 erilaista. Eläinpuistossa on puolestaan poneja, lehmiä ja lampaita. Löytyypä sieltä myös kokonainen leikkimökki kylä!

juhannus mökillä

Risteily Anvenanmaalle

Koska tänäkään kesänä ei vielä päästä ulkomaille, niin tätä fiilistä voisi hakea risteilyltä. Nyt Viking Line ja Silja Lina ovat avanneet todella paljon uusia reittejä, joilla pääsee myös kotimaahan esimerkiksi Kotkaan tai Hankoon. Ahvenanmaalle on myös myynnissä päiväristeilyjä. Ja en ole muuten itse ikinä käynyt Ahvenanmaalle. Se näyttää myös todella kauniilta paikalta.

Kahdenkeskistä aikaa Kuopiossa

Korona-aikana ei ole myöskään ole ollut mahdollista viettää juuri kahdenkeskistä aikaa, kun mitään oikeastaan ei ole voinut tehdä. 😀 Nyt päästään super pitkästä aikaa kahdestaan Kuopioon. Tälläsiä reissuja tuli tehtyä jonkun verran, kun neiti oli pieni, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun molemmat jäävät mummolaan yökylään. Kuopio on myös super ihana kesäkaupunki. Käydään varmastikin syömässä upealla isolla terassilla Saanassa, joka on vähän niinkuin Löyly. Saatetaan myös piipahtaa Puijon Torniin kahville, josko vaikka tekisi pienen urheilusuorituksen ja kiipeisi Puijon mäkihyppymäen rappuset ylös asti. Tottakai tullaan myös käymään ihmettelemässä meininkiä torilla ja etsitään joku kiva illallispaikka. Tämän reissun majoitus on vielä yllätys miehelle, joten saa nähdä mitä hän tykkää kun näkee paikan. En malta odottaa!

Viikonloppu reissu Lohja Spahan

Me saatiin joululahjaksi lahjakortti Lohja Spahan, joten sekin tulee varmasti käyttöön joku viikonloppu. Kunhan vaan keli on kohdillaan. Ollaan jo aiemmin käyty Lohja Spassa ja se oli ihana paikka luonnon äärellä. Sieltä pääsee myös nopesti esimerkiksi Firskarsiin ja Tammisaareen. Yhdistettiin nämäkin kohteet silloin Lohjan reissuun.

Soutuvene

Naisten kymppi

Juoksutreenit huipentuu elokuussa naisten kymppiin!

Lasten juhlia ja aikaa kavereille

Kesään mahtuu myös ainakin parit lasten juhlat. Ja toivon, että saadaan sovittua kaveriporukallakin piknik iltoja ja extempore viinittelyitä vaikka vaan kotiterassilla. Meillä on vihdoin suunnitelmissa myös järjestää suuuuper pitkästä aikaa kunnon aikuisten juhlat, jolloin me molemmat päästään juhlimaan yhdessä meidän uuden asunnon tupareiden merkeissä.

piknik

Vierailu kotieläintilalle

Rehndahlin kotieläinpiha Kirkkonummella on ollut tähän astisista paikoista ihan lemppari. Siellä pääsee esimerkiksi pupujen aitaukseen! Pääkaupunkiseudulta löytyy myös tutut Haltialan- ja Falkullan kotieläintilat. Tänä kesänä voitaisiin vierailla ainakin Pienellä Kotieläintilalla Tuusulassa.

Rehndahl kotieläimet

Rehndahl

Päiväretki uuteen kaupunkiin

Päiväretket jonnekin uuteen kaupunkiin on yleensä ihan best! Tänä kesänä minua kiehtoo ainakin Loviisa.

Aurinkoo ja oleiluu

Kesässä parasta on kuitenkin kiireettömät päivät ja aurinko! Tänä kesänä tullaan varmasti nauttimaan monet kesäiset päivät myös omalla pihailla grillaillen kavereiden kanssa. Ollaan myös laitettu kukkia ja muutamia yrttejä kasvamaan, joten niiden kasvua on ollut todella mielenkiintoista seurata. Lasten kanssa tulee varmasti myös käytyä uimarannoilla ja tämän kesän osalta korkattiin uintihommat tällä viikolla mummolassa. Täytyy myöntää itsekin, kun pulahdin altaaseen saunan jälkeen, että vesi tuntui jo todella lämpimältä. Ehkä tänä kesänä vois toteuttaa myös rauhallisemman rantapäivän aikuisten kesken, jossa voisi keskittyä auringosta fiilistelyyn.

Kesä on myös hyvää aikaa ulkoilla, treenailla ja syödä terveellisesti ja kevyesti. Olen super innoissani uudesta saliohjelmasta ja treenimotivaatio on kyllä paljon parempi näin valoisaan aikaan kuin pimeällä. Nyt jaksaa vaikka vielä lasten mentyä nukkumaan lähteä lenkille paremmin.

Oii vitsit tulipas niin ihana fiilis, kun kirjoitteli ylös kaikkia näitä suunnitelmia. Kesä on kyllä ihan liian lyhyt aika, kun alkukesästä aina tuntuu, että koko kesä on edessä, mutta sitten huomaakin että se onkin taas ohi. Toivotaan siis paljon aurinkoa tähän kesään! 🙂 

Mitä kesäsuunnitelmia sinulla on tälle kesälle? Onko sinulla vinkata jotain spesiaalia paikkaa pääkaupunkiseudulla?

Lue myös viime vuoden kesäpuuhat alla olevasta postauksesta: 

 

Tästä muistan kesän 2020